Näytetään tekstit, joissa on tunniste PROJECT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PROJECT. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. heinäkuuta 2015

PIHAA ENNEN JA JÄLKEEN.




No heippa vaan! Tänään näyttytyi tuo lämmin, keltainen mollukka taivaalla juuri sopivasti samaan saumaan kun sain pienimmän päikkäreille. Nuo molemmat ovat olleet tänä kesänä harvinaisempaa herkkua - aurinko ja päikkärit (lue; äitin oma aika). Niinpä nappasin jo hieman naftalisoituneella kamerallani muutaman otoksen puutarhamme muuttumisleikistä, mikä kylläkään ei ole meistä kahdesta tekijästä välillä leikiltä tuntunut - hampaat irvessä, niska limassa, perse hiessä ja kynnet verillä, mitä näitä nyt on, ollaan pihaa myllätty ja käännetty ja väännetty. Ja mikä parasta, niin taloudellisesti kuin fyysisestikin, ihan hartia voimin ollaan hommat tehty, poikkeuksena ainoastaan pihatien pohjan ylös kaivuu. Tätä myöten kaikenmaailman häädieetit on saatu sivuuttaa ihan tyystin - kuten myös hihallinen häämekko ;)
Melkoisesta pusikosta ollaan tiemme raivattu nykypisteeseen tässä kevään ja kesän mittaan, joten tässäpä teille muutamia ennen ja jälkeen-otoksia, var så god! 

(toimitus lisää, että hieman on vielä paikat levällään ja viimeistelyä monessakin kohtaa, mutta noin niinku pääpiirteittäin..)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

KUULUMISIA


Heippa! Meille kuuluu vähän tämmöistä. Ja koska kuuluu tämmöistä, kuuluu arkeen ihan hirveesti kaikkee! Niinpä ajattelinkin tulla parin kuukauden paussin jälkeen kertomaan hieman näitä kuulumisia (eli selittelemään hiljaisuutta blogin saralla).
Paperiperhe yhdistyy reilun kuukauden päästä yhdeksi, ihan niin että kirkossa kuulutellaan. Sitä tapahtumaa juhlitaan sitten meidän omalla pihalla, minkä vuoksi onkin ollut hieman touhua ja hulinaa ilmoilla viime kuukausien ajan. 

Pihan suhteen ollaan lähdetty liikkeelle lähes nollasta - kaamea, valtoimenaan levinnyt pajun sukulaispuska peittosi lähes puolet pihasta vielä keväällä, pihatien reunat olivat ja elivät nurmen kasvun mukaan mutkitellen, sadekeleillä suurinosa pihasta muuttui mutavelliksi (jota lapset rakastivat!), kuistin rakennus oli kesken, ja mitähän vielä?
Nyt on puska saanut juurineen päivineen kyytiä ja tilalle on saatu aikaan tasainen nurmialue. Pihatie on rajattu, kaivettu ja pinnoitettu uusiksi (ei tule lätäköitä ja kuraa enää, sorry kids!), samalla tehtiin myös pieni kahden auton mentävä "parkkis" pihan sivuun.  Kuisti on valmis ja viimeistelty.
Edellämainittujen lisäksi pihan kasvillisuutta on karsittu, puskia poistettu tai siirretty toiseen paikkaan, kukkapenkkejä rakannettu (vielä vaan ei oo kukkia!), panostettu nurmikon hyvinvointiin ja kasvuun (kalkittu, poistettu sammalta ja ilmattu maata), rakennettu pieni terassintapainen tai iso askelma, miten sitä haluaa katsoa, ulkorakennuksen eteen, purettu turha inva-liuska, rakennettu lapsille hiekkalaatikko... Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, iskimme isännän kanssa kaiken osaamisemme ja tietotaitomme yhteen ja rakensimme rakkaudella "häähuussin" sisävessan työtaakkaa keventämään. 

Paljon on tehty, mutta vielä olisi hieman työnsarkaa edessä ennenkuin pääsee nauttimaan kättensä jäljistä. Kunnolla. Ja kuten vanha sananlasku sanoo, tekevälle sattuu, niin sattui minullekin - huussia naputellessa kännykkäni tippui ja näyttö meni rikki, joten nyt ollaan tässä kaiken hulinan keskellä vielä ilman yhteydenpitovälinettäkin. Se laskee hieman asioiden hoidon tehokkuutta, mutta lisää ruumillista tehokkuutta huomattavasti, joten otetaan tämä puhelittomuus eräänlaisen loman kannalta.
Ehkä sen ansiosta sain puristettua nyt itsestäni tämänkin pienen postauksen irti ;)

p.s. Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että laitan seuraavalla kerralla kuvia pihan muutoksista! Ja häähuussista, tottakai!

maanantai 29. syyskuuta 2014

VERTA, HIKEÄ JA KIVIÄ


Huh! Onpas pitänyt kiirettä koko syyskuun.
Täällä on taltioitu omenasatoa soseen, mehun ja leivonnaisten muodossa, siivoiltu, kirppistelty, suunniteltu tulevia remontteja, pyydetty tarjouksia, tehty pihahommia ja pilkottu puita.. Mitähän vielä!
 
Viimeisimpänä aloitettuna projektina "räjäytimme" vanhat kiviset portaat sisäänkäyntimme edestä - tai niin kuvittelimme tekevämme. Todellisuudessa me piikattiin isännän kans portaita kolmena päivänä vuorotellen se mikä fyysisesti jaksettiin ja lapsien kaitsennalta ja arjen pyöritykseltä kyettiin. Vereslihaisten, rakkoisten käsien, mustelmaisten jalkojen ja pölyisten keuhkojen jälkeen tilanne päättyi lopulta portaat - me 1 - 0.
Betonin lisäksi ne olivat nielleet "muutaman pikkukiven", joten homma olikin arvioitua raskaampi ja hitaampi. Portaiden tilalle rakennetaan avokuisti, joten niiden rauniot saa luvan jäädä kuistin alle "muistoksi". Me ei nimittäin kosketa piikkausvasaraan ihan hetkeen.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

CHALK + CABINET


Ollaan rempattu taloa huone kerrallaan. Viimeisimmän huoneen tyhjennyttyä oli hyvä aika ja tilaa alkaa purkamaan vanhojen huonekalujen kunnostusjonoa. Aloitin sen kierrikseltä löytämästäni puisesta arkistokaapista, joka tässä kevään korvalla kulkeutui eteisen myssykaapin virasta keittiöön mintun vihreän smegin kylkimyyryksi.
Siinä alkuperäisessä, arviolta 50-60-luvun lakka-asussaan ei tehnyt itselleen oikeutta ja näytti hiukan nuhrulta muuten valkaistussa ympäristössä. Sitä hetken keittiössä katseltuani aloin nähdä sen valkoisena, kuten kollegansakin - samaa muotokieltäkin he edustivat. Niinpä päätin maalata sen Annie Sloanin valkoisella kalkkimaalilla, johon törmäsin työkaverini usuttamana somessa. Maalin helppous ja turvallisuus näin vauva- ja lapsiperheessä houkutti; ei hiomista, ei hajuja, hyvä peittävyys ja nopea kuivumisaika. Kysesisiä maaleja saa täältä, ja myös töölöläisestä Måla&More-putiikista jossa on nähtävillä kaikki herkulliset värit livenä ja josta saa lisäksi aivan mahtavaa palvelua ja maalausvinkkejä!
Kalkkimaalineitsyyden menetettyäni en lähtisi moiseen viilunpeittämisprojektiin uudestaan, vaan käyttäisin niitä vain ja ainoastaan puupintoihin. Maalasin sillä nimittäin kokeeksi myös keittiön käsittelemättömät puuhyllyt sekä vanhat pöydänjalat joissa se toimi kuten luvataankin, mutta viilupinta, se käyttäytyi varsin arvaamattomasti ilman pohjatöitä; siitä mm. "erittyi" tummia läikkiä sinne tänne maalin jo kuivuttua eikä ne pysyneet peitossa useista maalikerroksista huolimatta, ja lisäksi viilu krakeloitui sieltä täältä maalin alla. Mutta eipä haittaa - kaappi oli vanha ja sellaiselta se saa myös näyttää uudesta maalipinnasta huolimatta. Ja sehän on kuin samettia, niin ihanan matta maali tuo Chalk Paint on. Kyllä nyt passaa tämän kaapetin kylkiä silitellä.

/ / /

I painted an old wooden filing cabinet with Annie Sloans white chalk paint how I got a lovely velvety matt finish.
Now it fits into the side of mint green Smeg.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

THE VERY FIRST OWN ROOM


Ensimmäinen ikioma huone.
Se oli esikoisemme suurin ja odotetuin joulu-/synttärilahja, josta olimme puhuneet jo pitkään ja suunnitelleet vielä pidempään. Valmiin odotus tosin meinasi viedä asukeilta hermot; punkattiin nimittäin aika tovi samassa pikkumakkarissa koko joukko - huoneessa, joka oltiin juuri saatu vihdoinkin valmiiksi ja hinku olisi ollut kova laittaa paikat näteiksi, mutta ei. Sinne sulloutui Noa evakkoon sänkyineen ja romppeineen remontin tieltä ja kaikki oli taas hetken aikaa mullin mallin.

Odotus kuitenkin palkittiin.
Huoneen piti olla valmis viimeistään vuoden vaihtuessa, Noan täyttäessä neljä, mutta isin kanssa ahkeroitiin niin että poika pääsi muuttamaan tilpehööreinensä omaan huoneeseen (ja mamma sai makkarin kuntoon) jo jouluksi. Ihana väljyys ympärillä loi jouluunkin ihan omanlaisensa rauhan.

Ja näin se syntyi: talon isoin huone jaettiin väliseinällä kahtia, katto paneloitiin ja maalattiin, seinät tapetoitiin makulatuurilla ja maalattiin valkoisiksi, mutta huoneen suurin seinä maalattiin kokonaan Tikkurilan koulutaulumaalilla. Vesiliukoisella, hajuttomalla koulutaulumaalilla oli helppoa ja turvallista mamman&masunkin yhdessä sutia - pensselillä ensin reunat ja pikkukoloset, sitten telalla isoimmat pinnat pariin otteeseen. Maali on varsin peittävää ja nopeasti kuivuvaa - parin maalikerroksen ja yön yli kuivahtamisen jälkeen päästiinkin jo testaamaan liituja tositoimissa.
Valtava mattamusta seinä tuo vaaleaan huoneeseen mukavasti kontrastia ja syvyyttä, ja mikä parasta, pojan huoneessa voi nyt olla vaihtuva taidenäyttely vaikka joka päivä!


Koulutaulumaali - Tikkurila*

* Tuote on saatu ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan.

 / / /

Our son's very first own room was the most awaited birthday gift. It was finished already for Christmas, so it was a Christmas gift also. The big black wall was made of Tikkurila blackboard paint *.

lauantai 11. tammikuuta 2014

THE ROOM IN HALF!


Huone on puolitettu.
Tulin tänne kertomaan sen ennenkuin unohtuu tyystin, tässä odottelun lomassa. Täällä kerroinkin jo remontin alkuvaiheesta, mutta nyt kun alkukankeudesta on päästy jo siihen vaiheeseen että pojan huone on ovea vaille valmis ja vierashuoneessakin telataan juuri tätä kirjoittaessani maalia seiniin, oli korkea aika tulla päivittämään tilanne.

Talomme suurin huone siis jaettiin kirjaimellisesti kahtia. Näin molempiin huoneisiin jäi ikkunat ja huoneet ovat muutenkin lähes identtiset; vain ovien paikat eroavat toisistaan. Lähinnä meidän makkaria on pojan huone ja toisesta, olkkarin vieressä olevasta tulee "vierashuone" jota meillä myös tietokone-/työhuoneeksi ja varastoksikin kutsutaan. Varsinainen monitoimitila siis vireillä! ;)

Eka revittiin katosta vanhat sisustuslevyt alas. Huonetta oli joskus muinoin madallettu n. 15cm, ja koska koolaukset oli suorat ja tosi jämäkät, katsottiin viisaimmaksi antaa niiden olla ja tehdä uusi panelointi samaan korkeuteen. Sitten nyplättiin vanhat tapetit pois, vaikka olivatkin ihan hyvässä kunnossa. Pinnassa olevasta maalista ei vain ollut tietoa, joten hengittävyyden varmistamiseksi korvattiin ne makulatuuritapetilla jotka maalattiin Uulan valkoisella sisustusmaalilla pariin otteeseen. Tapettien kiinnittelyssä käytettiin isännän itse keittämää vehnäjauholiisteriä - taatusti hengittävää ja halpaa! Katto maalattiin Uulan kalustemaalilla paristi, väliseinä rakennettiin mahdollisimman edukkaasti ja kapeaksi, koska se on väliaikainen. Joskus sitten sen puramme pois ja saamme ison huoneen kokonaisuudessaan käyttöömme, toivottavasti olohuoneen muodossa. Mutta nyt nuo kaksi pienempää huonetta ovat elämäntilanteeseemme tarpeellisemmat, joten niillä mennään.
Ja kunhan valoa on enemmän, kerron ja näytän lisää!

/ / /

Our "room sharing" renovation on progress.. almost finished on both sides. More information and pics when we can get more light.


torstai 21. marraskuuta 2013

SHARING RENOVATION


Hei kuulkaas!
Meillä on kaivettu sahat ja sirkkelit varaston kätköistä (ehtikö ne edes sinne asti?) ja ne laulaa taas. Näin loppuvuoden spurttina otettiin isännän kanssa pikku projektiksi jakaa entinen makkari, talomme suurin huone, kahtia. Toisesta tulee vieras-/työhuone ja toisesta Noouskan ensimmäinen ikioma huone. Ihanaa!
Ootan niin että saataisiin raavittua tarmo ja aika projektin loppuunviemiseksi, nyt kun on vasta katto putsattu vanhoista sisustuslevyistä ja paneloitu kuten muutkin huoneet. Edessä olisi katon ja seinien maalausta, tapetointia ja tietty sekin väliseinä pitäisi kyhätä jossain välissä. Mutta voi sitä ihanuutta kun päästään pojan huoneen sisustusvaiheeseen! Ideoita on ainakin sata.
Kut katellaanpa mitä niistä tulee..

/ / /

Here we go again.. Saw and circular saw has again been dug up from the store and the new renovation started. This time we`ll share biggest room of our house in half - one room will be a guestroom / office, and the second one Noouskas the very first own room.  Oh loveliness! Can not wait to get to the decorate..

lauantai 13. huhtikuuta 2013

FORWARD


Askel, pari eteenpäin ja stop.
Siinäpä keittiöremonttimme kulku lyhykäisyydessään. Kun ei ole liiemmin rahaa eikä aikaa tahi poweria saattaa aloitettuja hommia päätökseen sellaisella nopeudella kuin halajaisi, on eteneminen nytkähtelevää. Aloitetaan ja tehdään innolla, kunnes hommat seisahtuu. Kaikki on keskeneräistä.
Hommat seisoo ja se lamauttaa. Ja senpä vuoksi me seistään tuossa oviaukossa harva se ilta töiden jälkeen ruokaa ootellessa tumput suorina. Pitäisi tehdä, mutta kun ei
a) jaksa
b) ehdi
c) huvita
d) osaa.
e) Jotain muuta, mitä? Jotain oleellista puuttuu eikä kaupat ole auki tai rahaa ostaa.

No mutta, ollaan me jotain saatu aikaiseksi; seinälle teipatusta to do-listasta on raakattu yli jo aika paljon asioita, ainakin seuraavat: lattia aukaistu ja lisäeristetty selluvillalla, katto paneloitu, seinät levytetty puukuitulevyillä ja paikoin kipsilevyillä (sieltä minne tulee kaakelit), seinäpinnat paklattu ja hiottu, esiliisteröity ja tapetoitu makulatuuritapetilla, seinät maalattu Uulan valkoisella sisustusmaalilla ja katto kalustemaalilla, ja puhdistettu ja maalattu näkyviin jäävä hirsipalkki.
Vielä olisi luvassa mm. listojen hiontaa, kiinnittelyä ja maalausta sekä lattian hionta ja maalaus. 
Puuseppä lupaili kaapit vapun tienoille, joten kyllä tässä saa laittaa hihat heilumaan jos meinaa ehtiä raakata listan loppuun ennen sitä.

/ / /

Step forward (and stop) in the kitchen renovation.
We take along eagerly, but then work for some reason, 'freeze'. Everything is unfinished.
But we have already done a lot and should get ready by May Day. Too little time left.. so mayday endeed! ;)


maanantai 21. tammikuuta 2013

OUR KITCHEN TODAY






























Niin sitä mää vaan että tämmöstä meidän keittiössä tänään. Ei liettä, ei uunia, ei keittiötä. Vain komiaa hirsiseinää ripauksella vanhaa tapettia, yllätyksiä, yllätyksiä, pölyä, likaa, mikroruokaa, sekasotkua, tiskaamista käsienpesualtaassa ja pitkä matka vesipisteelle. Niin, ja mainitsinko yllätykset jo? Ja hirrrrveen huonon valaistuksen?
Kohta valaistus varmaan paranee kun hohdetaan pimeässä mikroaaltojen ansiosta. Knorrin tomaattikeitot on tulleet varsin tutuiksi kyllä, samoin pinaattiletut muusin kera, ja tähän kahteen huoneeseen ahdettuun oleskeluun alkaa jo pelottavasti tottua, onhan tätä nyt kolmisen viikkoa harjoiteltu.
Yllätyksiä on mahtunut matkaan, mutta niistä kuvin ja sanoin lisää myöhemmin. Aattelin vaan huudella että hengissä ollaan ja remontti etenee. Hitaasti, kuten meilläpäin on tapana.

/ / /

We`re alive even though we`ve kitchen remodeling. No stove or oven, just microwave, darkness and mess.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

BRICK BLOCK




Tänään pojun kanssa pihalla heiluessa tuli valtava palo tehdä jotain kouriintuntuvaa. Tartuin isoon vasaraan ja mätkin ruman möhkäletakan pihasaunan pukkarista palasiksi. En vaan malttanut pysyä poissa saunalta. Möhkäle on nyt valurautaluukkuun saakka purettu - sitten hommaa alkoi hidastaa ja hankaloittaa valtava tiilien määrä, joille en keksinyt mitään järkevää säilytyspaikkaa, joten homma jäi vielä kesken. Ratkaisua odotellessa ehtii isäntäkin varmaan purkamaan patoutumiaan tuohon tiilikasaan.
Tulipesän takaa löytyi vanhan hiusvärituubin ja tulitikkurasian lisäksi mm. tuo vuoden 1977 veroilmoituksen täyttöopas iltalukemiseks ;)

/ / /

Today I started to demolish the ugly fireplace from sauna. I just wonder where I put those bricks..

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

HAPPY ENDING


Nyt pidän lupaukseni ja kerron teille meidän taloprojektista - taistelusta, josta olen joutunut vaikenemaan täällä yli vuoden. Valvottuja öitä, stressiperäisiä rytmihäiriöitä, huolen täyteisiä päiviä ja rahanmenoa. Nyt ne jäävät taakse. Onnellisesti.

*

Ostimme syyskuussa 2011 Senaattikiinteistöltä 1880 rakennetun Asemapäällikön talon pääradan varresta, Etelä-Suomesta. Olimme jo jonkin aikaa etsineet vanhaa rakennusta kodiksemme, ja haaveilleet vielä pidempään; kyläkoulut, asema- ja tehdasrakennukset, vanhat talot ylipäänsä, kiinnostivat. Perus ok-talo ei tullut edes kysymykseen.

Kävimme katsomassa vanhaa asemarakennusta, rintsikkaa ja vanhaa kyläkauppaa, joka sijaitsee itseasiassa melkein naapurissa, radan toisella puolen. Epätoivoisena aloin jo ripustautua jälkimmäiseen, joka oli erittäin edullinen, mutta siihen oli syynsä. Iso, vanha talo oli päästetty valitettavan huonoon kuntoon ja olisi tarvinnut laajan remontin. Sillä ja rahalla murjusta olisi saanut mahtavan, suuren ja ihanan asumuksen, mutta rahaa olisi palanut. Noihin aikoihin avokkini (paljasjalkainen helsinkiläinen) nihkeili "maalle" muuton suhteen,  ja kaikki muut läheiset kauhistelivat talon kuntoa. Pankitkaan eivät lämmenneet lainalupauksiin. Nuo kaikki vastoinkäymiset jarruttivat ostoaikeita, ja olisi pitänyt tajuta että kaikki ei ollut kohdallaan, mutten halunnut luopua haaveestani. Pidin siitä kynsin hampain. Loppujen lopuksi välittäjäkin lopetti yhteydenpidon - se kääntyi onneksemme. Talokauppoja oli mahdoton tehdä.
Erilaisuuden tavoittelua kuvaa hyvin se, että etsin meille kotia tavallisten asuintalojen lisäksi myös myytävistä liikekiinteistöistä ja tuotantotiloista. Meni joitakin kuukausia kun netistä myynti-ilmoituksia selatessa eteeni tipahti Senaattikiinteistöllä myynnissä oleva kerhotila. Talo lumosi minut oitis. Jokainen itselleen talon netistä löytänyt tietänee sen tunteen kun ei meinaa tuolilla pysyä ja nenänpäätä kihelmöi ja naurattaa ja voisi kiljua, kovaa. Siltä minusta tuntui.
Soitin löydöstäni välittömästi avokille, kerroin suu vaahdossa kaiken parissa minuutissa esittelysivuilta sisäistämäni ja kysyin mennäänkö katsomaan. Vastaus oli kyllä. Samoin sanoi ihana Kiinteistömaailman välittäjä, joka otti meidät erittäin lämpimästi vastaan talolla ensikertaa vieraillessamme. Silloin elettiin kesäkuuta 2011.

Heinäkuussa teimme talosta tarjouksen. Elokuussa tarjouksemme hyväksyttiin ja olimme onnellisia talon omistajia; virallisesti eli papereissa kerhotilan omistajia. Silloin meillä ei ollut vielä mitään hajua mihin myllerrykseen itsemme olimme laittaneet. Välittäjän kanssa oli ollut puhetta tilan muuttamisesta takaisin asuinkäyttöön, jona talo siis oli palvellut jo yli 100 vuotta ennen 90-luvun lopulla tapahtunutta käyttötarkoituksenmuutosta kerhotilaksi, ja hän kertoi jutelleensa asiasta kunnan kanssa, jolla ei kuulemma ollut mitään takaisin muuttamista vastaan. Periaatteessa. Ja koska edellinen käyttötarkoituksen muutos oli ollut vain lähinnä ilmoitusluontoinen asia josta oli laadittu viralliset paperit ja kirjattu muutama hassu ehto inva-wc:stä ja -liuskasta yms., ajattelimme (kuten myös välittäjä), että samoilla menoilla voisimme vihkiä talon takaisinkin asuinkäyttöön. Mutta ei, ihan niin se ei sitten todellisuudessa mennytkään.

Olimme talon ostosta tohkeissamme; suunnittelimme talon arvon palauttavia ja historiaa vaalivia remontteja, palkkasimme arkkitehdin tuleviin muutoksiin ja urakoitsijankin aloittamaan remonttia. Olimme suunnitelleet saavamme isoimmat remontit, eli lattioiden aukaisut ja uudelleen eristykset tehtyä jo jouluksi 2011, niin että pääsisimme muuttamaan taloon joulukuussa. Silloin kyllä muutettiin, mutta mitään remontteja ei oltu aloitettu. Siihen mennessä meille oli jo selvinnyt asioiden oikea laita - emme nimittäin tulisi selviämään niin helpolla papaerisodasta kun meidän oltiin annettu olettaa tai miten asia oli esitetty välittäjälle. Kävimme syksyllä 2011 kunnassa juttelemassa arkkitehtimme kanssa talon tilanteesta ja rankumassa sympatiaa ja ymmärrystä muutokselle, mutta se ei paljoa auttanut kun asettelu on Suomen laki vs. Me. Hommat lähti menemään p**seelleen kun valkeni, että asia käsitellään kunnan kaavoituksessa missä taloa katsotaan muutoksen myötä uutena rakennuksena, siis rakennuksena, johon pätee lähes kaikki uudisrakentamisen lait ja pykälät mm. sijaintia silmällä pitäen. Meille kerrottiin heti että käsittely tulee kestämään hieman pidempään kuin pelkkä käyttötarkoituksen muutosilmoituksen käsittely, joka vie ehkä noin parisen kuukautta. No eipä siinä, ajattelimme. Olimme itse leikkiin ryhtyneet ja peli pelattaisiin loppuun, kesti kauan kesti. Melkein tekisin mieli lisätä tähän jopa että maksoi mitä maksoi, mutta niin emme ajatelleet niin tuolloin. Siitä alkoi meidän taloprojekti.

Syksyllä suunnittelimme arkkitehtimme kanssa strategian ja lähetimme asianmukaiset hakemukset kuntaan. Haimme samalla lupaa laajentaa asuinneliöitä kylmään vinttiin, asioiden nopeuttamiseksi. Arkkitehtimme piirsi vintistä alustavat piirustukset vessoineen päivineen. Jäimme kärsimättömästi odottamaan päätöstä. Sitten meille ilmoitettiin että asian tiimoilta on kuultava naapureita; meidän naapurit eivät ole Meikäläisten tilan perillisiä vaan Suomen valtio, kunta, VR ja Liikennevirasto. No, kuultiin heitä sitten, eikä kellään muulla ollut vastaansanomista paitsi VR:llä. He kieltäytyivät korvaamasta meille mitään mahdollisia melun ja/tai tärinän aiheuttamia vahinkoja, koska kiinteistömme sijaitsee niiden vaikutusalueella. Tämä ei ollut meille uutta, koska jo ensimmäisellä näytöllä välittäjä oli antanut meille kaksi A4-arkkia samasta vastuunkierrosta yms. VR:n ja Liikenneviraston vapautuksista. Näistä välittäjän välittämistä "varoituksista" viisastuneina kävimme katsomassa taloa monta kertaa eri vuorokaudenaikoina selvittääksemme kuinka paljon junia todellisuudessa talon ohi kulkeekaan ja miten ne tuntuvat ja kuuluvat talossa. Olimme siis ERITTÄIN tietoisia "melusta ja tärinästä" taloa ostaessamme - asioista joihin melkein koko projekti meinasi kaatua. Asuimme ennen "maalle" muuttoa Helsingissä, ihan Kannelmäen ytimessä. Parin vuoden aikana ehdimme jo siellä tulla tutuiksi tiettyjen junaäänien kanssa, asuimme sen verran lähellä rataa. Ne ei koskaan meitä häirinneet. Enempi meidän hermoja rassasi naapurista päivittäin yleensä iltamyöhään asti kantautuva rappusissa juoksentelu ja pianon pimputus sekä silloin tällöin juoppojen huutelu kaduilla. Nuo oli ääniä joille ei itse voinut tehdä mitään eikä niitä myöskään päässyt minnekään pakoon ellei poistunut kotoa. Kun sieltä saapui tänne "maalle", korvamme ja sielumme lepäsivät. Junia kulkee ohi joitakin tunnissa; niistä useimmat ovat lähijunia jotka pysähtyvät asemalla, noin 30 metrin päässä talostamme, eikä ovien piippailu tai jarrujen suhahtelu meitä häiritse. Ei myöskään silloin tällöin ohi kiitävät pikajunat tai hitaasti ohi kolistelevat tavarajunat. Ne ovat meille kuin eräänlainen kello; kello joka ei kuku, mutta tietyistä äänistä voi päätellä onko kello puoli tai vähän yli tasan. Äänet ovat sitäpaitsi niin lyhytaikaisia ja hetkellisiä ettei niitä välillä edes huomaa. Ja tärinä..huoh.. Sitä emme tunne juuri koskaan. Jos on satanut paljon, voi joistakin pika- tai tavarajunista tulla hetkellinen vavahdus jonka just ja just tuntee, mutta mitään suurempia sheikkauksia joissa lasit kilisisi hyllyillä, ei meilläpäin tunneta.

Kunta ja useat muut tahot antoivat ymmärtää ettei talo voi soveltua asuinkäyttöön koska sijaitsee rautatiealueella ja niin lähellä päärataa. Joitakin vuosia sitten alueella oli tehty yleiset melu- ja tärinämittaukset, jotka tukivat heidän mielipiteitään, ja ensimmäinen päätös poikkeamislupahakemukseemme olikin kielteinen. Siinä vaiheessa moni olisi saattanut nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa, mutta me päätimme alkaa taistella. Tosissaan. Syy kielteiseen päätökseen oli ettemme olleet lähettäneet kunnan mielestä tarvittavia selvityksiä rakennuksen melu- ja tärinäarvoista. Niinpä keväällä 2012 teetimmekin omaan laskuumme sekä melu- että tärinämittaukset alan ammattilaisilla. Jännitimme mittauksia kuin lapsi Joulupukin tuloa, ja valmistelimme taloa varsinkin melumittausta varten jopa naurettavin keinoin mm. kytkemällä jääkaappi pois päältä ja jopa ottamalla seinäkelloista patterit pois pienienkin äänien minimoimiseksi. Sitten odotimme tuloksia pari viikkoa sormet ristissä. Tulosraportit olivat jopa meidät yllättävän hyviä; tärinät jäivät reippaahkosti alle ohjearvojen sekä ylä- että alakerrassa, samoin melut. Ainoa huolenaihe oli piha, jossa melulle annetut ohjearvot ylittyivät sekä päivällä että yöllä 5 dB:llä. Mutta vain 5 dB, ajatelimme, eihän se ole mitään! Mutta kyllä se oli. Se oli juuri sen verran, että kiinteistön ympärille pitäisi kehittää jonkinlainen "meluaita". Kunnasta meitä peloiteltiin ettei kunta eikä Museovirasto eikä ELY-keskus tule hyväksymään mitään jykeviä 3 metrisiä aitoja historiallisesti arvokkaalle alueelle. Emme tässäkään vaiheessa nostaneet käsiä ylös vaikka mieli kyllä teki. Ne kymmenet ja sadat puhelut ja sähköpostiviestit mitä olen kunnan, Museoviraston, ELY-keskuksen, lakimiesten, konsulttien, kaikenmaailman mittaajien ja arkkitehdin kanssa asian tiimoilta vuoden aikana vaihtanut, saivat minut useasti miettimään valkoisen lipun liehutusta peiton alta. Välillä mieli on ollut niin maassa, ettei mikään ole napannut, mikä on varmasti näkynyt myös täällä blogissa. Noina heikkoina hetkinä mietimme erilaisia vaihtoehtoja rakennuksen käytölle siinä tilanteessa ettei suunnitelma A toteutuisi, ettei lupaa asumiselle saataisikaan. B-suunnitelmana oli muutto vuokralle ja talon valjastaminen mm. kahvilaksi, kirppikseksi tai luomukaupaksi. Jossain kohden mukaan tuli myös uhmakas mehän-ei-tänne-idiootti-suomeen-jäädä -vaihe, jolloin olimme aikeissa muuttaa Ruotsiin mikäli lupa ei kunnasta heltiäisi.

Heikot hetket onneksi tulivat ja menivät, ja pääasiassa jaksoimme ajatella positiivisesti ja valaa uskoa itsemme lisäksi myös muihin, mm. läheisiimme jotka luonnollisesti olivat enemmän ja vähemmän huolissaan tilanteestamme. Olimmehan joutuneet ottamaan pankista lainaa kiinteistön ostoon ja laina oli vielä hyvin lyhytaikainen, väliaikaiseksi tarkoitettu, joka erääntyisi maksettavaksi jo noin vuoden kuluttua ellei rakennusta sitä ennen olisi muutettu asuintaloksi. Lainan kohde oli siis varsin epävarma ja teimme tietoisen riskin sen ottaessamme. Nuo seikat mielessä emme vaan voineet luovutaa. Oli pakko tsempata ja yrittää jaksaa uskoa, että kaikki kääntyisi vielä parhain päin.
Jouduimmekin palkkaamaan taas arkkitehdin suunnittelemaan yhdessä melukonsultin kanssa kiinteistömme ympärille "meluaidan" ohjearvot alittavan melutason takaamiseksi pihalle. Se olikin millien ja pilkkujen taisto, jonka tuloksena saimme arvot kohdilleen ja varsin kivan tuntuisen oleskelupihasuunnitelman. Tuolloin elettiin loppukevättä ja toivoimme saavamme taistelun päätökseen ennen kesälomien alkua, niin että kesä voitaisiin viettää leppoisasti taloa rempaten ja jättää stressaaminen vihdoin. Mutta ei.. eihän se niin taas mennyt.
Kunnasta ilmoitettiin noin paria päivää ennen heidän viimeistä kokoustaan ennen kesälomiaan, että aitasuunnitelma pitää hyväksyttää Museovirastolla ja ELY-keskuksella alueen histroriallisen arvon säilyttämiseksi. Ja sitähän ei parissa päivässä tehdä, valitettavasti. Ja niin saimme "leppoisan" kesän, tosin ilman suurempia remppailuja. Pikkuisen käytiin ulkosaunaa purkamassa ja yritettiin saada motivaatiota jatkaa tätä, mutta pääasiassa vaan oltiin, vähän niinkuin jossain mökillä, eikä hirveemmin mietitty mitään, tulevia eikä menneitä. Se teki hyvää, mieli sai hetken levätä.

Kun kuntalaiset palasivat lomiltaan elokuussa, jatkoimme taistoa. Aseet oli huollettu ja strategiat hiottu viimeisilleen. Siihen mennessä olimme ehtineet saada monelta eri taholta paljon positiivista palautetta talosta ja taisteluamme tukevaa ja hyvää mieltä antavaa ihmetystä kuntaa ja Suomen lakeja kohtaan, että emme jaksaneet enää juuri stressata - koko projekti vaikutti meistä (ja monesta muusta) lähinnä tragikoomiselta. Olimme jo hyvän aikaa sitten tulleet siihen pisteeseen, ettemme enää jaksaneet puhua asiasta ystävimme ja sukulaistemme kanssa - aluksi ihastelimme ja haaveilimme, sitten kauhistelimme ja ihmettelimme, sen jälkeen selittelimme ja kauhistelimme taas, kunnes asiasta kysyttäessä kysyimmekin Mitä sinulle kuuluu? Pyydämmekin anteeksi heiltä niistä monista hetkistä ja tapaamisista jolloin ei juuri muusta puhuttukaan vaan jauhoimme kyllästymiseen saakka ely-keskuksesta, muutoshakemuksista ja melumittauksista.

Vuosi talon ja meidän ensikohtaamisesta oli jo mennyt kun saimme kuulla ettei kellään yllämainituista tahoista ollut mitään suunniteltua aitaa vastaan. Ihana Museovirasto, joka on seissyt alusta asti takanamme ja tukenamme, oli jopa todennut että pitäähän se aita rakentaa että saadaan talo takaisin asuinkäyttöön. Jeah, Museovirasto rules! Tuollaiset pienet asiat ovat olleet tässä projektissa korvaamattoman tärkeitä valopilkkuja pitkän putken päässä. Ne ovat luoneet uskoa itseen ja jaksamiseen sekä haaveisiin kaiken byrokratiapaskan keskellä. Kiitos niistä niitä antaneille.

Parisen viikkoa sitten sain töihin puhelun kunnasta.. Kokoukseen, jossa meidän asia oli määrä käsitellä, oli enää pari päivää. Vastasin tärisevin käsin vaikken olisi halunnut.. Tunsin voiman katoavan kropasta ja vain kuuntelin. Kaavapäällikkö soitti että on tullut mutkia matkaan - ELY-keskuksessa oli muutettu mieltä koskien poikkeamisen suuruutta. Keväällä he olivat ilmoittaneet kirjallisesti poikkeamisen olevan sen verran pientä, että päätöksen teko kuuluu kunnalle, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin, sillä kunnasta päätös saataisiin nopeammin. Nyt he olivatkin muuttaneet mieltään erään kunnan toimesta tapahtuneen puhelun aikana. Onneksi sitä ei laskettu koska olimme keväällä saaneet asiasta virallisen päätöksen paperilla. Puhelimessa minulle esitettiin kaksi vaihtoehtoa; joko ottaisimme riskin ja etenisimme nykyisellä hakemuksella joka oli jo valmisteltu tulevaan kokoukseen TAI muuttaisimme hakemusta, jolloin se jouduttaisiin kiireessä valmistelemaan uudestaan ja asiasta saattaisi tulla sanomista eikä lopputulos näyttäisi eikä kuulostaisi hyvälle. Ilmassa leijui kuitenkin jokatapauksessa mahdollisuus, että ELY-keskus tekisi kunnan päätöksestä valituksen ja lopullisen päätöksen teko siirtyisikin ELY:yn ja aikaa valuisi kuin hiekkaa sormien välistä. Niinpä jouduinkin punnitsemaan puhelimessa tarkkaan kaikki vaihtoehdot ja kolikoiden kääntöpuolet. Hirvee tilanne! Tuntui, että koko meidän tulevaisuus on minun käsissä. Olimme eläneet jo vuoden epätietoisuudessa; tulevia ei juuri oltu uskallettu suunnitella ja muutenkin oltiin eletty puolella teholla, vähän kuin salaa omassa kodissamme joka ei virallisesti ollut asuintalo. Muutama lisäkuukausi odottelua sinne tänne.. Päätin että etenemme sillä mitä on annettu; emme muuttaisi hakemusta, meni syteen tai saveen.

Seuraavalla viikolla saimme  sähköpostin jossa ilmoitettiin kunnan tehneen päätöksen; se oli myönteinen. MYÖNTEINEN! Voitteko kuvitella?! Kymmenen kilon säkki tippui samantien hartioilta. Ihan voittajafiilis!
Siitä alkoi ehkä jännin pariviikkoinen kun odotimme varoajan sulkeutumista - ajan, jolloin tietyt tahot pystyisivät tekemään tehdystä päätöksestä valituksen, ja asia otettaisiin uudestaan käsittelyyn valitus huomioiden. Jos valituksia ei tulisi, päätös pysyisi. Laskimme viikkoja, päiviä ja viimein jopa tunteja, kun vihdoin tänä maanantaina klo. 16 aika umpeutui. Heti tiistai aamuna otin itseäni niskasta ja soitin kuntaan.. Ajatukset poukkoili ja jännitti. Pää yritti valmistella kroppaa mahdollista pettymystä ja stressipiikkiä varten. Selitin asiani, keskuksesta yhdistettiin naiselle joka oli väärä, mutta joka kuunteli ja antoi toisen naisen numeron, johon soitin ja joka ei ollut käytössä. Onneksi olin kysynyt naisen nimen ja googletin hänen toimivan numeronsa johon soitin ja johon vastasi väsynyt ääni. "Millä nimellä hakemus oli?", kerroin, hetken hiljaisuus joka tuntui päivältä, ja vastaus "Ei ole tullut valituksia." Mitä? Eikö yhtään valitusta?! "Ei yhtään valitusta", vastasi nainen. "Milloinkas päätöksen varoaika umpeutuukaan..hmm..?" Eilen, sanoin. "No niin, no sittenhän siitä ei voi enää valittaa." ..sittenhän siitä ei enää voi valittaa..sanat jäivät kaikumaan päähän, kunnes ne paukahti tajuntaan. Kiruin ja pompin ja hyppäsin avokin kaulaan. ME TEHTIIN SE!! Ja niin tosiaan, päätöksestä ei voi enää valittaa, asia on siis pihvi, kuten sanotaan. Se on nuijittu kunnan päällikön nuijalla kokoushuoneen pöytään, kirjattu kirjoihin ja kansiin, sujautettu kuoreen ja postitettu laskun saattelemana meidän postilaatikkoon. Se oli arvokkain ja odotetuin postilähetys naismuistiin, ja se luettiin erityisellä hartaudella sanasta sanaan, vasemmalta oikealle kuten tapana on, alusta loppuun, ja tiukoissa paikoissa jopa puoliääneen ja kynän terän ohjaamana. Ja siellä luki että päätös on myönteinen. Edelleen se oli sitä ja nyt se oli paperilla, mustaa valkoisella ja se oli virallista eikä me meinattu uskoa sitä todeksi. Vieläkään meinata. Josko vielä jostain kulman takaa jotain kuraa..

Nyt kun taisto on onnellisesti ohi, on kiitosten aika. Kiitos kaikille meitä tukeneille ja meihin uskoneille. Kiitos teille lukijoille että olette jaksaneet roikkua täällä mukana vaikkei juuri mitään ole tapahtunut ja olen pimittänyt teiltä viimeisen vuoden ajalta paljon asioita. Nyt siihen tulee muutos, vannon kautta kiven ja kannon. Kiitos Henna Koti asemalla -blogin takaa vinkeistä ja avusta. Kiitos myös Parolan Aseman väki. Kiitos pankki ja aivan ihana pankintäti J.T.! Kiitos isä, kiitos Marko kun uskoitte ja luotitte, kiitos äiti. Kiitos appivanhemmat käytännön tuesta ja mukana elämisestä. ISO kiitos ystävät ja työkaverit kun olette jaksaneet kuunnella vaikka välillä on tehnyt mieli nostaa omakin käsi suulle. Nyt kaikki on hyvin.
Nyt on aika nostaa elämä narikasta ja alkaa nauttimaan saavutuksesta, ja tietysti aika alkaa suunnitella  tulevia. Lujille otti mut jumalauta, me tehtiin se!
Ja nyt, puhutaan jostain muusta! Mitä se onkaan, siitä tekin kuulette.

p.s. En suosittele poikkeamislupahakemusprosessia kenellekkään.

/ / /

Sorry, but use a translator ;) Thanks!

perjantai 9. marraskuuta 2012

UNFINISH



Keskeneräisiä projekteja.
Niitä  meillä on, keittiössä, eteisessä, olohuoneessa, makkarissa. Kesken on kokonainen huone, ollut jo lapsen odotuksen ajan. Projekti etenee kuitenkin, kun taas kaikki muut seisovat, kukin paikoillaan. Olen saanut asiasta jo huomautuksia kanssa-asujiltani, niinkun nuo keskeneräisyydet ei jo muutenkin häiritsisi ajatuksen kulkua poukkoilemalla yhtenä sekavana vyyhtenä päässä; kun muistaa yhden, muistaa kohta ne kaikki. Huoh.

Kesken on myös kuvissa näkyvä keittiön sohva. Olen jäänyt puntaroimaan hioako ja maalatako runko vai antaako sen olla ajan patinoima. Kangas menee uusiksi ja sekin on jo hankittu. Afro Artin mustavalkoinen paksu puuvillakangas oli juuri sitä mitä olin ajatellutkin, tarpeeksi rouhea ja ajaton.
Mutta, olen hyvä perustelemaan, niin muille kuin itsellenikin. Ainakin tässä asiassa. En työstä keskeneräisyyksiä ennenkuin saan ne heti valmistuttuaan oikeille paikoilleen.  Se ajatus on minusta kannustavin saamaan nuo projektit päätökseen. Tämä tarkoittaisi sitä, että talomme olisi valmis, ja siitä tavoitteesta olemme vielä hyvin kaukana. Olemme ihan lähtötelineissä.
Mutta toisaalta, en kiellä etteikö myös ajatuksen toinen puoli houkuttaisi, se kun saisi jo valmiiksi aiemmin työstetyt jutut heti paikoilleen kun tilat valmistuvat. Tää on vähän sellanen kumpi oli ensi muna vai kana-tilanne; kumpi eka valmiiksi, tilat vai tavarat? Jään pohtimaan sitä. Enkä saa taas mitään tehtyä.

P.S. Kesken on myös yks kirppisprojekti. Siitä lisää myöhemmin ;)

/ / /

Unfinished projects.
We´ve them in the kitchen, hallway, living room, bedroom, all over the house. There is also a whole room
that has been going on for about 9 months now. At least that project proceeds.  All those incompleteness is already disturbing my mind, of confusing my thouhgts.. When you remember one, you remember them all.

The kitchen sofa project is also in progress. What I do with  the sofa frame? Fabric goes into a new and that I has already been acquired. Black and white thick cotton fabric from Afro Art was just what I wanted it to, with enough rough and timeless. But, ve good reasons for not doing unfinished ready. At least in this case. I don´t do those things ready before I get to them on their right places. It´s an encouraging thought for me. But this mean that our house would be completed, and that goal is very far away, we´re just starting blocks. But on the other hand, I don´t deny the reverse of card interest too.
This is like who-was-first-the-chicken-or-the-egg-situation, which is first completed, facilities or goods? I pondered and cannot get anything done again.

P.S. One unfinished project  is also one flea market thing.. More on that later ;)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

CURVES & GRAMS


Käyriä, käppyröitä. Taulukoita ja ohjearvoja.
Hienojen miesten laatimia, ulkomailtakin lainattuja. Meillä ei olla viimeaikoina bestsellereitä luettu eikä netistä blogeja plärätty (no pikkasen ehkä), vaan raavittu päätä ja tuskailtu ymmärtämisen ja ymmärtämättömyyden rajamailla, tulkittu ja esitetty omia versioita, soiteltu asiantuntijoille ja kirjoitettu yhden romaanin verran sähköposteja. Me ollaan "selvitystilassa".

Olen vakaasti harkinnut kirjailijan uraa jo aiemminkin, joskus nuorempana kun oli enemmän aikaa ja keskittymiskykykin vielä tallella syventyä tekstin suoltamiseen, mutta nyt se kummittelee taas mielessä. Esikoisteokseni olisi selviytymisopas Suomen byrokratian rattaissa pyörimisestä ja taistelusta kuntia vastaan asumisoikeuksiensa puolesta, tavallisen pulliaisen näkökulmasta kirjoitettuna tietty. Siitä tulisi hitti.

Snapshot eiliseltä..keittiönpöydältämme kello kolme. Kerron myöhemmin lisää.


Curves, grams, tables.. those are our everyday life nowadays. We are in "liquidation".
Snapshot is from yesterday..from our kitchen table at three o'clock in the afternoon. I`ll tell more later.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

SAFETY SEAT



Yli vuoden se kesti.
Liian kauan, hyi olkoon, mutta vihdoin eilen sain kunnostettua nettihuutokaupasta taannoin huutamani vanhan turvaistuimen käyttökuntoiseksi. Kurvikas muovi-istuin oli pinttynyt ja nuhjuinen, oranssit vyöt auringon polttamat ja karheiksi kuluneet. Kloritilla ja uusilla nailonvöillä ilme kohentui ja kyyti on turvaisaa.

Pyöräkin on ehtinyt seisoa lähes korkkaamattomana yli vuoden - ensin edellisen kotimme varastossa ja muuton jälkeen nykyisessä. Vähän sitä on työnnelty ja sisällä pari metriä ajettukin, mutta renkaat ovat lättänät eikä oikeanlaista pumppua ole vielä löytynyt. En tosin ole kauhean aktiivisesti etsinytkään. Mutta heti kun sellainen löytyy, päästään testaamaan sekä istuin että mamman (ehkä jo kadonneet) ajotaidot ;) Varokaa vaan kylillä!


 I finally renovated the safety seat on my bike. But as soon as I find the pump we`re going to test my (perhaps forgotten) driving skills.  
So be careful there!

SPRING THINGS


Kevät.
Pitkällisen tuleeko-ei tule-jauhannan jälkeen se on vihdoinkin täällä. Uskottava se nyt on, tartuinhan sentään haravaan ja narsissitkin ujuttivat juurensa multaan. Ostin elämäni ensimmäiset kottaritkin ja kokosin ne sormet kohmeessa eilen aamulla.

Pihassa riittää kopsuttelua vaikka koko suvulle - pitkäksi kasvanutta ruohoa, sammalta, puiden lehtiä ja melkein maatuneita omenia on neliöittäin, risuista puhumattakaan! Pihatalkoot onkin kummitelleet mielessä, mutta toisaalta jos kaikki hyvin menee, niin pihaa kaivellaan ja myllätään kuitenkin myöhemmin siinä määrin että sen perinpohjainen siivoaminen olisi lähinnä ajan hukkaamista ja lopputulos hetkellinen silmänilo.

Mutta täytyy myöntää että ensimmäinen kevät omalla pihalla saa pienen sisäisen hortonomin levottomaksi. Suunnitelmia sikiää päässä ja oleskelupihan, kasvimaan ja -huoneen paikat alkavat hahmottua. Nään ne jo sieluni silmin, mutta vielä ei ole niiden aika. Antaa suunnitelmien muhia. Luntakin on taas vaihteeksi luvattu. Toivottavasti ei meille tänne etelään kuitenkaan.


Spring is here. Have to believe it now when I picked the rake and planted the first flowers of spring.
My inner horticulturist is starting to wake up.

tiistai 10. tammikuuta 2012

EXCAVATIONS vol. 2


Kaivaukset jatkuu.
Ja löytöjäkin on tehty. Antiikkipaneloitu katto löytyi repsottavien pinkopahvien alta. Sille näytetään hiukan teräsharjaa ja hiekkapaperia, sitten pensseliä ja maalipurkkia. Värinä valkoinen, tottakai.

Seinissä roikkuneiden pinkojen alta löytyi ainakin 6-7 kerrosta erilaisia tapetteja. Ai että tää oli niistä innoissaan! Mahtavia kuviointeja ja väriyhdistelmiä, ripaus niin muodikasta kultaakin seassa.
Tuo sininen tapetti oli säilynyt uusimman maalatun paperoinnin alla hämmästyttävän hyvin ja isoina alueina. Pakko ottaa sitä talteen ja pistää vaikka kehyksiin kertomaan hiukan talon historiaa. Joku hieman hurahtaneempi marssisi tuon palan kanssa varmaan Tapettitaloon ja vuoraisi huoneen vastaavanlaiseksi, mutta me ei, sori vaan kaikki entisöijät ja antiikin ystävät. Hienoja ovat, mutta eivät ihan se meidän juttu.

More excavations revealed a antique panel in the ceiling and a lot of different layers of wallpaper on walls.

perjantai 6. tammikuuta 2012

THE START





Se oli vuoden ekan päivän ilta, kun mamma tarttui talttaan ja vasaraan. Kunnolla.
Tommosta vanhaa, valkoiseksi joskus muinoin maalattua lankkua sieltä löyty, ja alku näyttikin varsin rohkaisevalle. Innoissamme jatkettiin linon ja puukuitulevyjen purkamista, kunnes erään levyn alta kurkkasi elävä hiiri. Tuijotti sekunnin murto-osan silmiin ja luikki jonnekin välipohjan uumeniin. Siinäpä samalla löytyi myös tuo "pommi" - reikä lattiassa. Ilmeisesti vanhan lämmitysjärjestelmän vuotaneen putken lahottama lankku oli korvattu uudella kakkosnelosen pätkällä, joka ei tietenkään vastaa edeltäjäänsä, ja siksi näkymät ovatkin varsin selkeet aina välipohjaan asti. Sinne valui myös remontti-innostus ja ajatus siitä, että selviäisimme ekan huoneen rempasta itse ja suht vähin panostuksin. Toisin kävi.

Paikalle hälytetty urakoitsija ottaisi koko lattian uusinnasta aina pintamaalaukseen saakka rapiat 4 tonttua. Nej tack, sanon minä. Ei todellakaan oltu ajateltu laittaa noin paljon pelkkään yhden pienen huoneen lattiaan! Yritämme siis ensin itse ja pyydämme tarvittaessa apua osavaammilta kun kädet, voimat tai taidot eivät enää riitä. Tuo tietää vaan niska limassa työskentelyä että saadaan puntattua nuo lankut tuolta ylös ja lapioitua ja kannettua säkki sotalla vanhoja eristeitä pois. Harkitsemme vakaasti talkoita. Anyone?


We started the renovation..

tiistai 13. joulukuuta 2011

EXCAVATIONS



Niin vaan kävi ettei mamma malttanut odottaa, vaan remppahommiin oli tartuttava. Pää ei nimittäin kestä odottelua ja sormien pyörittelyä kun tietää, että hommaa ois jokapuolella, senkun tekis. Ihan kaikkea ei toki voi eikä kannatakaan tehdä ennenkuin on saatu kunnan siunaus käyttötarkoituksen muutokseen ja rakennuslupiin, mutta jotain pientä oli alulle saatava.

Tuleva makkarimme, nykyinen "vaatehuone", sai toimia koehuoneena, kun sain päähäni pari iltaa sitten tehdä hieman kaivantoja. Samalla teimme isännän kanssa päätöksen aloittaa remontit samaisesta huoneesta, se kun on helposti eristettävissä muista tiloista eikä sen kautta ole läpikulkua. Saa pidettyä remppapölyt ja maalihuurut kurissa, kun niiden aika on.
Näppejä poltteli kurkata linon ja kupruilevien ja pääosin irronneiden pinkojen alle. Taltta ja vasara heiluivat, ja kappas, mitäs sieltä löytyikään - ehtaa lautalattiaa ja hirttä! Jipii! Hirsiseinä nyt ei yllättänyt, joku muu aines sen sijaan olisi, hirsitalo kun ostettiin, mutta tuo lautalattia.. Aijai, se oli innostusta herättävä löytö.


We started renovation the bedroom. Excavation revealed a plank floor and the timber wall. Yahoo!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...