Muutos.
Se tuli perjantaina kerta heitosta, lumen muodossa. Ja varmasti yllätti. Kaikki, minutkin.
Lähdin aamulla töihin ajoissa kuten normaalistikin, VR:n tietäen. Mutta silti, myöhästyin töistä 2 tuntia! Aamuinen junamatka venyi totutusta 30-40 minuutista kahteen ja puoleen tuntiin. Täpötäysi juna seisoi suurimman osan aikaa Pukinmäen ja Pasilan välissä. Oli oikein rattoisaa. Not.
Jäin jo Pasilassa pois kuljettajan niin kehottaessa ja rämmin ensimmäiseen keskustaan vievään ratikkaan. Keskusta oli ihan sekaisin - busseja poikittain tiellä, taksit jumissa hangissa, bussit ja pakettiautot sutimassa pienissäkin nousuissa ja ratikat pulassa aina vain kasvavan lumimäärän kanssa. Ihmisten huulilta pystyi lukemaan monta kirosanaa.
Niin myös minun, kun kiiruhdin töistä päästyäni junalle ja kaaduin ihan yllättäen autotielle pitkin pituuttani ja iskin pääni tiehen. Niin, tai olisin iskenyt ellei kädessäni olisi ollut töistä mukaani saamaa eväspussia joka nyt jäi pään ja jäisen tien väliin. Käsiin sattui kyllä niin, että ovat vieläkin voimattomat ja kipeät, mutta se on pientä siihen verrattuna miten olisi voinut käydä.
Tuommoinen "luonnonmullistus" jotenkin hassusti lähentää ihmisiä kun puhalletaan yhteen hiileen, kiroillaan ja nauretaan kommelluksille yhdesssä - suomalaiselle arjelle epätyypillisesti. Perjantaina vallitsikin yleisesti ottaen jännä yhteenkuuluvuuden tunne ja aivan erityinen, jouluinen fiilis, kun ihmiset auttoivat toisiaan ja ikkunaruutuihin ja oviin kasaantui lunta, kadut ja tiet saivat lumipeitteen, ja ruma ruskea peittyi valkoiseen. Nyt joulukin voi tulla.
/ / /
All is white now because of the Friday`s snow storm. Now Christmas can come.
