HERE WE ARE

Hei, täällä ollaan. Talossa. Kotona <3

Ollaan oltu jo kolme yötä. Muuttohässäkkä venyikin noin viikon mittaiseksi maratooniksi ja työssäkäyvillä oli olo kuin mehulingossa, mutta hengissä ollaan silti. Kaikki on täällä vielä ihan sekaisin, nettikin saatiin vasta eilen, ja tavarat hakevat paikkojaan. Kaikki on myös hyvin väliaikaista, remontteja odotellessa. Niihin päästään vasta poikkeamislupakäsittelyn jälkeen, johon saattaa vierähtää joitakin kuukausia, mutta sitten. Kevättä kohti päivän pidentyessä ja ilmojen lämmetessä onkin kivempi alkaa husaamaan vaikka kova olisi hinku jo nytkin! 

Täällä joutuu opettelemaan elämään itselle ei-niin-mieluisten värien kanssa - keittiö on keltainen, kaapistot vanhan vihreät, olohuone on viininpuna-harmaa, makuuhuone oliivinvihreä-harmaa, wc taas beige ja tuleva makkari (tällähetkellä "vaatehuone") vihreävoittoinen kirjavalla graffitilla maustettuna. Lattioita peittää vihertävä linoleumi, paitsi tämänhetkisessä makkarissa, jossa komeilee ihanan kippurainen, harmaaksi maalattu lautalattia. Se, mikä toivon mukaan löytyy muistakin huoneista. Sisäkatot on vuorattu paria huonetta lukuunottamatta joillain sisustuslevyillä, mutta onneksi edes ikkunat, jalka- ja kattolistat on säästetty ajan hampailta.

Ulkona on harmaata, märkää ja kylmää. Ei huvita juuri siellä oleskella. Odotellaan enemmän lunta ja pikkupakkasia, sellaista kuin ekana päivänä talolla oli <3 Mustan kuran peittämä pihamaa jäätyi kovaksi ja päälle laskeutui ensilumi. Aurinko paistoi. Se oli täydellistä.

Ekana yönä nukuin levottomasti, säpsähtelin itselle vieraisiin ääniin, samoin koira. Siunasin sen olemassaolon. On joku joka haistaa, näkee ja kuulee paremmin kuin me ja varoittaa pyyteettömästi vaarasta. Kiitos. No ei meillä mitään hätää täällä ole. Mitä nyt äkillinen sade- / raekuuro lautaseinää vasten säikäytti yöllä, mutta muuten ihaan rauhallista.

Junat pyyhkii ohi 20 metrin päästä. Niitä tässä ihmetelty Noan kanssa ikkunoista. Ollaan ihmetelty myös virallisten ihmisten panikointia junien aiheuttamasta melusta ja tärinästä. Melua tyhjästä, sanon minä. Enempi ääntä lähtee tavallisista autoista jotka suhaa loskaista tietä pitkin talon toisella puolella. Junia ei juuri edes huomata. Pitkänmatkan junat sujahtaa paineaallon aiheuttaman pikku paukauksen saattelemana tuhatta ja sataa ohi, ja tavarajunat möyryävät omaa vauhtiaan harvekseltaan kohti määränpäätään.

Mukava niitä on katsella.

Ollaan tämä viikko kotosalla ihmettelemässä ja opettelemassa talon tavoille, myös Noan uuden tarhan tavoille, joka on muuten ihan ihana. Oltiin isin kanssa ihan huulet pyöreinä kun käytiin ekan kerran tutustumassa tarhaan. Voi että, oikea lintukoto. Ja sitten vielä kyselivät huolettaako meitä jättää lapsi sinne hoitoon. No ei varmasti! Enempikin alkoi huolettaa missä ollaan tähän asti lastamme pidetty..

Meillä on täällä siis kaikki hyvin. Keittiö on aika vetoinen ja kylmä, eikä makkarin toinen patteri toimi. Villasukat ja tohvelit auttavat. Suihkuakaan meillä ei vielä ole, mutta onneksi Noan vanna ja käsisuihku pelastavat pahimmasta. Mutta me pärjätään ja tehdään tästä koti, pikkuhiljaa. Te voitte seurata projektin etenemistä täällä. Pysykää siis taajuuksilla!

Hello, we are here, at home <3 Everything is just a mess, but we will survive.