torstai 17. kesäkuuta 2010

KUN MAMMAN PAITA REPESI..

..SAI NOA UUDET HOUSUT.
Sellainen on kiertokulku meillä. Tai oli ainakin eilen.
Sain tarpeekseni nurkkaan kertyneistä tekemättömistä ja keskeneräisistä töistä, ikuisuusprojekteista, jotka ovat vaan jääneet ja jääneet. Jostain oli aloitettava tuon suman purku. Siellä sumassa seisoi myös vanha, revennyt paitani. Kankaassa oli niin kivat värit etten raaskinut heittää sitä pois enkä taas toisaalta tykännyt paidan mallista niin paljon että olisin nähnyt vaivaa korjata, joten tein siitä jotain uutta.

Kyhäilin sitten Noa-pojalle uudet kesäpöksyt.
Malliajatus tuli siitä, että olin jo hetkisen haaveillut Noalle haaremihousuja ja ruudullisia shortseja, mutten ollut vielä kumpiakaan kelpuutettavia löytänyt. Iskinkin sitten kaksi pörriäistä kerralla saaden aikaiseksi ruudulliset haaremit. Ei paha, sanon, vaikka mutsin vanha Singeri ja omat aivot hangoittelivatkin vastaan. Siitä todisteena nurjan puoleinen vyötäröresori ja ei-kohdistuvat ruudut.
Mut ei jotain pahaa jos ei hyvääkin; sen aikaa paloi lamppu pään päällä että kekkasin tehdä paidan uppotaskuista hauskat päälleommellut takataskut, malliltaan vähän niinkuin pisarat.






Paitakangasta jäi tähteeksi vielä vaikka kuinka! Settiajattelijana aloin väsäämään siitä pökiin mätsäävää lippahattua, ensimmäistä kertaa elämässäni. Ihme kyllä, sain sekin jo illalla pientä harsimista vaille valmiiksi. Lisään kuvan valmiista setistä kunhan saan ensin parsinneulan!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...