maanantai 19. toukokuuta 2014

BULLIED PAPER


Eräänä päivänä poikaa päiväkodista hakiessa huomasin hänen lokerikossaan valkoisen rutistetut paperimytyn. Olin heittämässä sitä roskiin, kun poika ehätti väliin. Sanoin sitten että kyllä roskat kuuluu roskikseen, mutten ihmetellyt sen tallettamista - meillä kun on nyt sellainen ihana vaihe, että joka kolmas kivi on timantti ja tikut ja kepit kiinnostaa enemmän kuin oikeat lelut, joten ajattelin mytynkin olevan jokin mielikuvituksen tuottama "aarre". Poika sitten selitti jotain kiusaamisesta ja paperista enkä oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Ekana tuli tietty mieleen että poika on paperilla jotain heittänyt, ja asiaa hoitajalta kysyessäni  sain kuulla tarinan mytyn takaa; Kun paperia kiusaa siihen jää aina jäljet joita ei saa pois - niin myös ihmiseen.
Tämä oli minusta niin hyvä ja kaunis vertaus, että halusin jakaa teillekin. 

/ / /

When the paper is beign bullied, it will always be marks which can not be removed - just like to humans.

tiistai 13. toukokuuta 2014

DOT DOT DOT


Pilkkuja. Eilen illalla niitä alkoi ilmestyä. Vielä vähän lisää tänään. Ne ei kutita eikä punoita.  Tykkään niistä itseasiassa aika hirmu paljon - enemmän kuin mies. Mikähän lie diagnoosi.. Dalmatialainen, kuulemma. Psykedeelinenkin jopa. Onko se? Minä en itse pilkuilta sitä näe ;) Mutta olkoon! Ei pilkut vierashuonetta pahenna eikä se niistä pääse - ainakaan hetkeen. Joskus ehkä..
tarroja kun ovat niin helppo poistaa ja liikutella.

/ / /

Our guest room got a new look - dots! And I like it a lot! What do you think? Psychedelic? Dalmatian? ;)

maanantai 12. toukokuuta 2014

GYM BALLS


Kevät. Se se on sitä aikaa vuodesta kun aletaan viettämään peilin edessä enemmän aikaa ja kauhistelemaan vaatteiden istumattomuutta ja kiristystä, nipistelemään naamaan väriä ja uhkumaan tarmoa uuden harrastuksen aloittamiseksi tai ainakin entisen uudelleen virittelyksi.
Kevään varjolla hankinkin itselleni kevyeksi ja mukavaksi kunnon kohotus yritelmäksi jumppapallon. Tuli vastaan kierriksellä ja kun kerran halvalla sai, niin mukaanhan se oli otettava. Tuosta astetta haastavampien vatsalihasliikkeiden tekoon sopivasta apuvälineestä tulikin heti koko perheen suosikki; mamma ja vauva hyppii sillä yhdessä hymyn huulille, isoveikka sirkustelee ja isi pitää sitä rahina. Ei siis turha ostos, uskaltaisin väittää, vaikkei ne viimekesäiset housut nyt sitten tuliskaan mahtumaan päälle.

Kierrätysteema jatkuu myös perheen pienimmän liikutuksessa - löysin netistä vihdoinkin sopivan hillityn jumppakaaren vauvalle. Kauppojen suoltamat riemunkirjavat, muoviset ja keinokuituiset viritelmät, jotka vetävät karvaa ja pölyä magneetin lailla puoleensa, eivät houkuttaneet, joten tämä puinen, jo valmiiksi maaleilla neutralisoitu kapistus oli meille just passeli. Killuttimet siitä uupui, mutta mamman aarrekaapeista löytyi siihen tarkoitukseen ja pikku tuunaukseen sopivia puisia puuhelmiä ja rinkuloita, nyöriä ja washi-teippiä. Tuossa kaaressa kivaa on myös se, että killuttimia voi vaihdella, joten heti kun noihin kyllästytään, etsitään tilalle uudet. Ja kun nämä meidän uudet jumppavehkeet sopii niin hyvin sisutukseenkin, niin ei tartte edes kaapeissa piilotella - eipä ne sinne ehtiskään ;)

/ / /

Our new, used gym gear was found in recycling center and online auction. And a bit of tuning those are suitable for home decoration too. No need to hide the closet ;)

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

NO PAPER @ FB

 
No nyt on No paper -blogikin saatu someen - vihdoinkin!
NO A4 - no paper @ FACEBOOK

tiistai 6. toukokuuta 2014

SHOE STUFF


On kerrassaan ilostuttavaa löytää omista varastoista aarteita. Aarteita, jotka joku toinen on syystä tai toisesta hylännyt, ja jotka ovat itseä ihastuttaneet niin että ne on ollut pakko ottaa omaksi - niin, vaikkei käyttöä/käyttäjää sillä hetkellä olisikaan ollut.
 Mutta kuten vanha sananlasku sanoo, aika tavaran kaupihtee, niin kävi myös noiden pikkuruisten valkoisten nahkakenkien kanssa. Löysin ne joskus Ruotsista eräältä loppikselta muutamalla eurolla, sitten ne unohtui, hautautuivat jonnekin Noan vauvamuistojen sekaan ja eilen ne taas löysin jotain muuta etsiessäni. Ja ne on meidän pikkuherralle just passelit tähän kevääseen.

Ilostuttavaa oli myös isännän tämän päiväinen yllätys - oli tilannut molemmille pojille uudet sneakerit. Noi uusimman tulokkaan Reebokit on kyllä niin namu väreissä että mammallekin kelpaisi! Isovelikin on pikkuisen kengistä enemmän innoissaan kun omistaan - niistä kuuluu ääni!

/ / /

My smallest son just got two pairs of new shoes, although not yet know how to walk on it - others found their own stock (flea market) and the second daddy ordered by surprise.


torstai 1. toukokuuta 2014

FIRST OF MAY


 ILOISTA VAPPUA KAIKILLE! 
(vaikkei merirosvo hymyilekään)
((mutta se johtuukin kurjasta säästä))

/ / /

HAPPY MAY DAY TO ALL!
(even if a pirate does not smile)
((but it is indeed all due miserable weather))

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...