perjantai 22. elokuuta 2014

KEITTIÖN PIKKUMUSTAT


Valkoinen keittiömme ei ole enää valkoinen. Täysin.
Paikalle lipui muutama ylväs pikkumusta, huomion keskipisteeksi, keräämään katseet, terävöittämään hieman yleisilmettä. Annon musta kello tuli ensin - ihastutti koulunkellomaisuudellaan emännän. Sitten isäntä yllätti Äitienpäivänä tilaamallaan mustalla nivelvalaisimella, joka pötkötteli aikansa toimettomana kaapin päällä. Ja viimeisenä, kirsikkana kakun päälle, saimme kauan haaveilemamme ja suunnittelemamme huuvan kotiin ja paikoilleen.

Huuvan teetätimme kotikyläni pienellä pajalla mittojen mukaan Ikean löytönurkasta hankkimamme liesituulettimen päälle, silmänlumeeksi. Vastaavat valmiit paketit olivat budjettiimme aivan liian kalliita, mutta pienellä kekseliäisyydellä ja maltilla saimme juuri sellaisen huuvan mistä olimme haaveilleet. Mitäs pidätte?

UNELMA


Pari päivää sitten lähikaupassa vastaan tuli unelma. 
Viehätyin siitä niin että se lähti meille. Unelma Säleikkö, uusi perheenjäsenemme. Siitä tulee jotain erittäin hämäriä muistikuvia omasta lapsuudesta, ja kuten poikani sanoi, se muistuttaa "niitä kasveja joita on metsässä". Saniaisia, ehkä, mutta niin hauraan kaunis se on. Katsotaan miten kauan kestää että unelma saa siivet. Toivottavasti kauan.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

LET THERE BE LIGHTING


Helteet loppuivat.
Osin sitä jo hieman olin odotellutkin, mutta että näin äkisti! Olo on haikea kun tuntuu että kesä loppui kertaheitolla ja syksy astui sateineen ja viileine öineen tilalle. Ei sen näin pitänyt mennä. Olisin kaivannut lämpimiä, pimeitä öitä vielä lisää, ainakin elokuun loppuun saakka. Mutta ehei, lämpö katosi ja pimeys jäi.

Olohuoneemme on ollut koko kesän ilman valoja. Mitäpä niillä silloin..
Keväällä sinne tehty pikainen remontti ristiäisten kynnyksellä sisälsi myös sisäkaton uusinnan, minkä vuoksi entiset valonlähteet oli poistettava ja uusia ei ehditty vetämään. Onneksi huhtikuussa oli jo valoisaa.
Mutta nyt oli aika tarttua toimeen! Oli vedettävä uudet piuhat,  ja hankittava kivat valaisimet. Sellaiset löytyikin suht edukkaasti Ikeasta. Tykästyin niiden mattapintaan ja menneiden aikojen tehdasvalaisimia muistuttavaan muotokieleen. Mustavalkoinen kangasjohto ja kuparin väriset yksityiskohdat viimeistelivät ostopäätöksen ja koko oli just passeli ruokapöydän ylle.


P.S. Tarkkasilmäiset ehkä huomasivat että kaapin päällä makoilee joutilaan näköinen "kaveri" pitkin pituuttaan. Vaan eipä makoile enää! Sen sijoittumisesta sitten seuraavalla kerralla..

maanantai 4. elokuuta 2014

BEDROOM'S NEW LOOK


Olen ollut kotona levoton jo jonkin aikaa.
Jokin ei ole ollut kohdallaan. Olen miettinyt mikä se on, mistä tuo fiilis johtuu ja mitä pitäisi tehdä. Sain paikannettua "ongelman" makkariin ja hetken huonetta joka suunnasta katseltuani tulin siihen tulokseen, että kaappi on väärässä paikassa. Tai no, tässä tapauksessa paikka oli oikea mutta kaappi väärä.

Makkarissa puhaltaakin nyt uudet tuulet. Täällä nähty kiikkutuoli muutti jo muutaman yön jälkeen vierashuoneeseen - sen paikka ei vain sitten kuitenkaan tuntunut oikealle makkarin oven vierustalla, vähän tielläkin oli paikoin..  Sitten tää mamma määräsi kaapin paikan! Vierashuoneessa majaa pitänyt, vähän sinne jo unohtunutkin iso musta kaappi pääsi paraatipaikalle makkariin, ja päikseen paikkaa sen kanssa vaihtoi Iskun vanha, linjakas kaunokainen joka kätki sisälleen vauvan vaatteet ja tarvikkeet. Nyt nuo löytyvät ilmavammin mustasta kaapista ja mukaan mahtui mukavasti myös kaikki lakanat, pöytäliinat ym. kodin tekstiilit.

Uuteen lookiin kuuluu myös uusi väri, tuollainen utuisen ihana koralliroosa. Joskus taannoin hankin sen värisen paperipallon, ja siitä lähtien olen etsiskellyt "oikean" värisiä asioita sen kaveriksi, kunnes länsinaapurimme tavaratalo sekä syksykataloogi toivat eteeni juuri passelin kukkakruukun, samettityynyn sekä tuon ristikuvioidun tyynyliinan. Minulle tulee roosan ja harmaan liitosta aina jotenkin kotoinen fiilis - sellainen pehmeä, hattaramainen, hieman kasarikin ehkä, ja mikäpä olisi 80-luvun lapselle kotoisampaa ;)

lauantai 2. elokuuta 2014

A PIECE OF HISTORY


Viikko sitten lauantaina meidän naapurissa järjestettiin jokavuotiseen tapaan antiikkimarkkinat.
Nyt satuttiin jopa olemaan kotona samaan aikaan, joten päiväretkenä suuntasimme lasten kanssa vanhalle tiilitehtaalle. Tuo historiallinen ja melko hyvin säilynyt alue on kyllä varsin passeli moiseen toimintaan. Ainut vain, että historia olikin ainut joka lehtiä havisutti tuolloin..

Aurinko porotti koko päivän täydeltä terältä eikä kyllä käynyt myyjiä kateeksi. Yksinkertaisesti oli läkähdyttävän k u u m a. Paikalle oli kuitenkin saapunut ihan kivasti porukkaa, ja tavaraa ja myyjiä oli laidasta laitaan - oli hienoja, viimeisen päälle mietittyjä ja laitettuja kojuja joissa oli esillä vain tiettyjen aikakausien tuotteita retrosta antiikkiin, mutta myös "pahvilaatikkokauppiaita" kirppishengellä. Melko ahkerana kirppisten koluajana laatikoiden tonkiminen olikin kivointa, kun ei voinut aavistaa mitä aarteita vastaan tulisi. Noa löysi itselleen mieluisan satukirjan, ja minä tein laatikoista yhden pienen löydön, Gustavsbergin Tukholma-kahvikupin parilla eurolla, joka meinasikin jäädä markkinoiden ainoaksi ostokseksi. Ostin sen koska siellä syntyneenä ja lapsuuden kesät viettäneenä Ruotsi ja Tukholma ovat rakkaita aina. Ja onhan tuo printtikin siinä ihan hauska. Kävimme välillä kotona viilentymässä ja tankkaamassa, ja toisella markkinakierroksella mukaan tarttui vielä pikkumiehelle soittorasia, sellainen punainen omena jolla liikkuu silmät sivulta toiselle. Varmaan aika monella ollut sellainen lapsuudessa, muistattekos?

Paljon oli kyllä kaikenlaista kivaa tarjolla, mutta tällä kertaa tyydyimme enimmäkseen vain katselemaan ja nauttimaan markkinahumusta. Kaikki sai kuitenkin jotain muistoksi kivasta päivästä. Lopuksi pakenimme kuumuutta vanhan tiilitehtaan sisälle, missä pystyi tutustumaan asuinkylämme historiaan ja pienen palan sitä omistavana se kiinnostaa aina. Ja löytyihän sieltä meidänkin asumus, vanhoista kuvista ;)

 Kupponen instagramissa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...