maanantai 30. kesäkuuta 2014

ROCKING CHAIR


Väri.
Se näykkäisi minusta palasen heti ensisilmäyksellä. Hieman pidempään pikkukuvaa netissä tihrustaessa meni sitten sydänkin. Voi mikä söpöys, ajattelin, tuollainen mummon kalsareiden värinen, hieman persikkainen, myyjän mukaan vaaleanpunainen - ja kauhea.

Jo hetken aikaa on ollut keinun hankinta mielessä ja aina tuolla kylillä ja kirppiksillä kulkiessa on pidetty silmät auki jos sopiva sattuisi kohdille, mutta vielä ei ole sykähdyttänyt yksikään niinkuin tämä. Muutama päivä sitten aktivoiduin jostain syystä etsimään sopivaa keinutuolia netistä, pari ihan kivaa löysinkin, mutta kaukana olivat. Tämän taas bongasin eilen ihan meidän läheltä, mutta varattuhan se oli jo kun perään huutelin. Joku muu oli ehtinyt minua ennen. Samperinsamperi!
Tänään myyjä kuitenkin soitti ettei tuolia oltukaan haettu sovitusti ja minä saisin sen! Sovittiin että sunnuntaina tuo sen meille, mutta myöhemmin päivällä soitti vielä uudestaan että tuokin sen jo tänään. Jipii jipiii! 

Oman aikansa otti tuolivanhuksen putsaaminen hämähäkinseiteistä, pölystä, liasta ja irronneesta maalista. Näin illan jo hämärtyessä se pääsi omalle paikalleen meidän makkariin pienen järjestyksen vaihdon jälkeen. Ajattelin, että siinäpä on kiva keinutella pikkuisen kanssa vaikka yön pimeinä tunteina jos joskus valvottaa ja rauhoittua unille päivisin. Itselleni ainakin tulee aina hyvin rauhallinen fiilis keinutuolissa, niin tässäkin. Makkarin kalustuksen puuttuva palanen on nyt siis paikoillaan. Se tarkoittaa sitä, että kenties huomenna päästään kiinnittämään stringikin vihdoin seinälle - ellei järjestys vaihdu taas.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

MY FIRST STRING


Mun eka Stringi.
Tarkkana Marttana oon kytännyt tätä String Pocketia nettihuutokaupoista, ale-koodeja blogeista ja odottanut sopivaa tarjousta tulevaksi. Eilen pitkällinen odotukseni palkittiin kun eetteriin pärähti sen verran hyvä tarjous että pistin oitis tilaten, ja tänään hain sen uuteen kotiinsa.

Meidän pikku-A perehtyi esitteisiin sillä välin kun kokosin hyllyn ja mallailin hieman paikkaa, mutta seinään viritys jäi huomiselle. Vaikka kauan olin kyseisestä hyllykkeestä haaveillut ja aika kauan myös nähnyt sen makkarin seinällä, kävisi se niin moneen muuhunkin tilaan. Pitää siis hieman kypsytellä lopullista paikkaa..ainakin yön yli. 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

2x PANTS


Kävipä päivänä eräänä niin hassusti että mamma tarttui piiiiiitkästä aikaa Singeriin ja hurautti pojilleen pöksyt. Ilman kaavoja, lempparihousuista hieman mallia ottaen, vapaalla kädellä ne muotoilin ja suoralla tikillä yhteen kursin. Tuommoset raakileet ja ompeluinnonherättelemisversiot.
Alan koulutuksen saaneena lopputulos kyllä hieman hävettää, mutta pääasia on että sain madallettua ompelukynnystä - jos vaikka jatkossa tulis tehtyä enemmänkin itse kaikkea päässä muhivaa.

P.S. Housut mahtuivat jalkaan molemmille ;)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

OLD BOOKS


Vanhat kirjat, niissä vain on sitä jotain. Lastenkirjoissa eritoten.
Thorbjorn Egnerin Kolme iloista rosvoa vuodelta 1957, kotiutui meille jo aikoja sitten jostain kirppikseltä. Tuo kirja lienee kiertänyt kodissa jos toisessakin, näkyy nimittäin poistettaneen ja myydyn Turun kaupunginkirjastosta joskus muinoin. Kirjastotaustasta kertoo myös siististi muovitetut kannet ja Egn-merkki selässä. Vaikka sivujen reunat jo hieman tällä kirjavanhuksella kellertää ja selkämyskin punaisella kontaktimuovilla kasaan vedetty, on hän ikäisekseen varsin siivossa kunnossa. Ja niin kovin hauskaa luettavaa! Iltasaduksi tämä viikossa, parissa nautittiin, pienissä erissä, luku tai puolikas silloin, toinen tällöin.
Samaisen kirjan takakannessa oli niin hyvä esittely kirjailijan toisesta teoksesta, että mamman piti pistää googlettaen. Ja löytyihän se.

Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä -kirja saapui eilen posteljoonin laukussa meille nettihuutokaupan kautta, jostain. Tämä yksilö lienee ollut perheessä - ei ollut muoveja kansissa - mutta hyvin vähällä luvulla kunnosta päätellen. 1960 painettu ja ihanasti tekijän kuvittama teos, jonka "mainospuhe" Kolmen Rosvon takakannessa kuuluu näin: "Todellinen aarre - siinä on kaikkea, mikä viehättää lapsia: mielikuvitusta, lämpöä, huumoria. Kuvitus on loistava."

Hyppelihiiren seikkailuihin Myökki-Pyökki-metsässä alettiin tutustumaan eilen, ja samalla tyylillä luettuna kuin edeltäjänsä, saadaan nauttia Egnerin huumorista ja piirusteluista varmaan seuraavan viikon ajan - joka ilta.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

HII-O-HOI!


Heippa vaan ja ihanaa kesäkuun alkua!
Me innostuttiin tuossa päivänä eräänä ihan extempore vähän tuunailemaan valkoisia vaatekappaleita Noan kanssa. Opiskeluaikoina tuli maalattua ja painettua kankaita enemmänkin, mutta sittemmin värit vain pölyttyneet kaapissa. Sieltä ei löytynyt enää muuta hengissä olevaa kangasväriä kuin mustaa ja pinkkiä, joten värivalinta oli aika helppo näin poikavoittoisessa taloudessa - mustaa valkoisella, ja sehän vaan mammalle passaa.
Noan trikoopaita tuunattiin merimiesmäiseksi ankkurein ja pikkuveikan tylsä body sai ylleen täpläkuosin. Kastemekon alle alkujaan hankittuihin trikoisiin mamma maalaili polvipaikat ja peppuun banderollin. Noa sai tuunata valkoisen tyynyliinan näköisekseen - silloin taiteilijalle kelpasi pinkkikin. Johan vain tuli tylsiin ja persoonattomiin riepuihin vähän eloa yhteisen kivan tekemisen tuloksena!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...