perjantai 31. joulukuuta 2010

YEAR AGO..


Vuosi sitten odotin miestä kotiin - tuskissani. Olin herännyt yöllä kipeisiin ja melko tiukkoihin supistuksiin.  Raskausviikkoja oli 41+4 ja käynnistysaika varattu edellisenä päivänä seuraavalle viikolle. Taisin huikata nukkuvalle miehelleni et nyt tuntuu vähän siltä että poju taitaa olla tuloillaan. Jatkettiin  kuitenkin unia. Aamulla mies lähti töihin, en hennonnut pyytää jäämään kotiin kanssani, koska tunsin että kestän kivut paremmin yksin. Isäni soitti aamupäivällä kuulumisia kyselläkseen ja oli kuulemma kuullut äänestä että olin aika kipeä. Sitä olin, mutta yritin tsempata, ja päässäni takoi jostain synnytysohjeista päähän jäänyt hokema että kotona pitää yrittää pysyä mahdollisimman pitkään. Toisaalta yksin sairaalaan lähteminenkään ei houkuttanut, joten purin lakanan kulmaa ja puristin tyynyä pahimpaan tuskaan.

Iltapäivällä mies tuli töistä. Siinä vaiheessa olin jo itkeskellyt oloani ja kiroillut mielessäni lapsen huonoa tuuria, syntyä nyt vuoden viimeisenä päivänä. Mies kävi tsekkaamassa että olen hengissä ja sanoin haluavani olla rauhassa. Niinpä mies alkoi jatkaa keskeneräistä keittiöremonttia. Mitähän mahtoi päässä pyöriä? Ei ole ihmekään jos laatikoiden etuasarjat on vähän vinossa, heh. Jonkin ajan päästä hän tuli taas katsomaan vointiani ja ilmoitti samalla että alkaa asentamaan pesualtaan paikoilleen. Siinä vaiheessa aloin itkeä ja taisin sanoa pari painokelvotonta sanaakin estääkseni moiset puuhat. Onnistuin. Mies alkoi siltä seisomalta soittaa veljeään hakemaan koirat hoitoon ja järjestelemään asioita. Ilmoitimme sairaalaan että kohta tullaan.

Keikuttelin itseäni supistusten sarjatulessa keittössä varmaan tunnin, koirien hakua ja taksia odotellessa. Siltä se ainakin tuntui. Muistaakseni joskus 17 maissa lähdimme kohti sairaalaa. Oli kova pakkanen, niinkuin tänäänkin. Hytisimme kadun varressa taksia odottelemassa ja koitin ajatella kaikkea kivaa etten lyhistyisi kadulle ja synnyttäisi siihen. Taksissa toivoin kuskin tajuavan jo  määränpään osoitteesta että voisi ajella turvallisesti, mutta talla pohjassa, mut ei, köröteltiin (viimeisillään olevan naisen mielestä) kaikessa rauhassa rajoitusten mukaan ja pysähdyttiin kiltisti jo keltaisiin valoihin. Mietin pitkin matkaa, mitähän siitä seuraisi jos vedet menisi taksissa.. Tulisko pesulalasku perästä vai mitä? Sitä en tiedä vieläkään. eikä onneksi tarvinnut omakohtaisesti kokeillakaan.
Perillä taksin maksuautomaatti hidasteli eikä meinannut toimia ollenkaan, joten seisoimme sairaalan pihassa tuskastuttavan pitkään, ja meinasin jo pompata autosta hormonihuuruissa ja juosta lähimmälle automaatille rahaa nostamaan, kun kumpikaan miehistä ei tuntunut keksivän mitään ratkaisua tilanteeseen. No onneksi laite viimein toimi ja päästiin sisälle.

Olin muistaakseni jo reilu 6cm auki ja kaikki onneksi hyvin kaikilla. Sairaalassa minut valtasi ihana, rauhallinen olo kun lääkkeet alkoivat vaikuttaa, olin turvassa ja apu oli lähellä. Vitsailimme ja kirosimme miehen kanssa vuoronperään että tää on niin meidän tuuria että lapsi syntyy just vuoden viimeisenä.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Tunnit kuluivat, nukuttiin molemmat aina kun vaan supisteluilta sai, ja ilmoitettiin lähimmille että h-hetki lähestyy, kaikki hyvin. Kellon kääntyessä lähemmäksi puolta yötä aloimme vilkuilla kelloa tuon tuosta. Kauaa ei enää tarvitsisi jaksaa että vuorokausi vaihtuisi.. Kävivät jo uhkailemassa  kalvojen puhkaisulla jos ei poju ala kohta itse tulemaan. Toppuuttelimme ja nukahdimme. 

Heräsin 23 maissa tunteeseen kuin vesi-ilmapallo olisi poksahtanut jalkojen välissä. Säikähdin. Kauhea herätys! Käskin miehen hälyyttää hoitsut paikalle, ja siitä käynnistyi hiljalleen jännittävä vuorokauden ja  vuoden 2009 viimeinen tunti. Kysyin kelloa varmaan 5 minuutin välein ja ajattelin että hitto soikoon, teen kyllä kaikkeni että poika syntyy seuraavan vuorokauden puolella. Hoitsu kävi kyselemässä etteikö jo työnnättäisi. En uskaltanut myöntää, en hänelle ja vielä vähemmän itselleni että juu-u, pikkaisen voisin jo pusertaa. Lopulta kun kello oli 23:55 annoin luvan itselleni alkaa synnyttämään. En jaksanut enää pidätellä. Muistan ajatelleeni ettei lapsi kuitenkaan viidessä minuutissa ulos tule ja jos tulisikin, ei haittaisi. Katselin ikkunasta raketteja, ja niiden vielä räiskyessä kello 00:22 syntyi esikoisemme, 9 pisteen poika.
<3

Onnellista Uutta Vuotta 2011!

torstai 30. joulukuuta 2010

SANTA PASSED

Joulu meni (Noan ensimmäinen <3) ja mamma on ollut sen jälkeen vähän omalla lomalla täältä blogimaailmasta. Vaikkei pukki meillä Jouluna käynytkään, tuli lahjoja yllin kyllin. Meillä se tarkoitti valitettavasti muovia kaikessa muodossaan, mut ehkä "synttäripukki" tuo sitten vaihteeksi vaikka jotain kivaa puista tai kankaista.

Christmas went (Noas first <3), and mommy has been on a own little vacation from here blogworld since then. Even though Santa didn´t visit us, we got a lot of gifts.Unfortunately, it meant a lot of plastic in its various forms, but maybe the "BirthdaySanta" will then bring a change, something nice wooden or woven fabrics.

torstai 23. joulukuuta 2010

MERRY CHRISTMAS




Paperiperhe vetäytyy tästä pikkuhiljaa Joulun viettoon (siivouksen, oven ja verhotangon asennuksen jälkeen), mamma nuhaisena, isi ylitöiden väsyttämänä ja Noa intoa puhkuen.
Piparin tuoksuista ja rauhoittavaa Joulua kaikille!

Paperfamily begins to enjoy the Christmas (after cleaning, door and a curtain rod installation), mommy on a flu, tired daddy and an avid Noa.
X-mas cookie scents and soothing Christmas to all!

maanantai 20. joulukuuta 2010

ARPAONNI SUOSI..

..ensimmäisenä RUMBOa. Onneksi olkoon! Saat valita ensimmäisenä kummanko haluat, korvikset vai heijastimen. Toisena kiposta nousi ZANA, onnea sinullekin! Luonnollisesti sinä saat sen mitä Rumbo ei valitse.

Onnettarena toimi taas Noa-poika (mamman toimiessa virallisena valvojana), jolla oli tällä kertaa hieman omintakeisempi tyyli. Ensin kiposta nakattiin karkealla otoksella lattialle iso joukko lipukkeita, jonka jälkeen osa nostettiin takaisin ja taas osa lattialle. Virallinen valvoja kerjäsi vieressä lappuja, jotta päästäisiin eteenpäin. Eka sieltä tuli suoraan käteen, toinen suun kautta, jonka virallinen valvoja hyväksyi valituksi.
Onnea vielä molemmille!
Laitattehan sähköpostilla yhteystietonne ja toivomuksenne, niin mamma välittää ne HOUSE OF SYYS:lle ja niin edelleen.. Kiitos vielä kaikille osallistuneille! Parempi onni ensikerralla ;)


lauantai 18. joulukuuta 2010

NEW IN

Uutta URBANISSA!
Hellyttävin ikinä on tuo punainen salkku. Entinen omistaja on jättänyt siihen puumerkkinsä, palan suloista arkihistoriaa. Hassua ajatella mahtaako joku lukijoista tunnistaa henkilön? Tai osoitteen? Asuuko kenties joku teistä siinä? Tai onko laukun entinen omistaja jonkun äiti tai kenties bloggaaja itsekin? 
Hei vaan Pia Tampereelta!

New stuff in MY SHOP!
Sweet, red briefcase. Former owner has left hers mark on, a little piece of history in everyday. But hey Pia from Tampere!

BEAR WALKING

Eilen aamulla meille muutti pieni karhu.
Meno on hurjaa ja hampaat kolisee välillä lattiaan.
Ne tippuu varmaan suusta ennen kuin ehtivät kunnolla edes kasvaa.

Psst! Arvontaan ehtii osallistua vielä huomenna täällä!


Yesterday morning we got a little bear.
The pace is furious, and sometimes upper teeth hit the floor. 
Teeth will knocked out from the mouth probably before them has properly grown.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

A LITTLE BIT X-MAS


Jouluun on enää 10 päivää. Tai 9 jos tätä puolikasta ei enää lasketa. Valittelin tuossa hetki sitten fiiliksen puutetta ja sitä, etten jaksa nähdä vaivaa joulun eteen. Noh, vähän on ääni muuttunut kellossa, mut vähän vain. Yllätin itseni pari iltaa sitrten tehtailemasta punaisia kangaskoreja keittiöön ja lahjapaketit, ne vähäiset, on nyt paketoitu. Viikonloppuna lähdetään varmaan anoppilan väen kanssa katselemaan kaupungille ihmisten joulupanikointia, Stockan jouluikkunaa ja meijän iskä aikoi hoitaa osansa jouluostoksista siinä samalla. Viikonvaihde tuleekin varmaan olemaan touhua täynnä, kun kaiken tuon lisäksi mamma yrittää järkätä yksityisnäyttöä aiemmin mainitsemaani taloon. Se oli nimittäin aikas kiva, mut suuritöinen. Mut mamma sai siitä kuitenkin paljon energiaa ja iloista mieltä.
Tällä viikolla voisinkin sitten hieman piristyneenä aloittaa leivontaurakan vaikka tortuilla. Meidän pullahiiret kun ei niihin niin helposti kajoa kuin pipareihin. Sitten pitäisi siivoilla ja järkkäillä, kehitellä joulusaunaan tuoksua ja hankkia pieni kuusi. Haluaisin sellaisen pienen "purkkikuusen", joka tökätään vaikka lasipurkkiin, sellainen kuusentaimen näköinen, mutten tiedä mistä niitä saa. Tietääkö joku?

Christmas is no longer 10 days. Or 9, if this half are no longer counted. I complained some time ago that I do not have any Christmas atmosphere. Well, now is a bit. I sewed the fabric baskets in the kitchen and wrapped all the gifts. Weekend, we leave the city to look at the people on Christmas panic and hubby promised to treat his share of Christmas shopping at the same time. I also try to organize a private overview to the house I meantioned previously. It was  pretty nice, but laborious. But I got, however, a lot of energy and good spirit from it.
Next week I could start to bake X-mas tarts because we bun mice do not eat them so fond of cookies. Then I would clean up and organize our home and look for a small X-mas tree. Then we would be ready.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

H.O.S. - ARVONTA

Kuten olen tässä jo päiviä muutamia vihjaillutkin, niin nyt se alkaa, ARVONTA vol.2.
Sain mahdollisuuden järjestää arvonnan, jonka palkinnot tarjoaa upeita, rouheita asusteita ja koruja suunnitteleva,  MADEBYssa  Viikon Suunnittelijaksikin valittu, HOUSE of SYYS. HOS:n koruissa käytetään mahdollisimman paljon jo olemassa olevia materiaaleja, esim. vanhaa nahkaa, pitsejä, ketjuja sekä useita orgaanisia materiaaleja. Koruissa voi nähdä myös jotain tuttua, sillä osassa niissä käytetään myös vintage koruosia. Lisää infoa ja upeita koruja löytyy osoitteesta http://www.houseofsyys.com/ sekä MADEBYssa, missä se on valittu Viikon Suunnittelijaksi.

Mutta nyt itse asiaan, eli palkintoihin. Palkinto jaetaan mustat Long Night -korvikset, joissa mm. nahkaa ja pitsiä, sekä toisena palkintona nude S14 -heijastinrintakoru. Ensimmäisenä Onnettaren suosioon nouseva saa sitten valita kummanko haluaa, ja toinen saa luonnollisesti sen mikä jää.
Osallistua voi kommentoimalla tätä postausta.
Jos olet jo lukija tai liittyy heidän joukkoonsa, saa 2 arpalipuketta kulhoon.
Niin, ja jos olet anonyymi, älä ole, vaan ole joku muu.
 Helppoa.
Arvonta päättyy viikon päästä 19.12.
Sit vaan ONNEA ARVONTAAN!


DATE


Mamma on "vähän" innoissaan. Parin kuvan ja muutaman tekstirivin takia nuppi on ihan sekaisin. Tutut suunnitelmat alkoivat pörrätä tajunnassa, iltaisin ei meinaa uni tulla ja kun herää on se ekana mielessä. Netissä googletetaan ahkerasti keskutelupalstoilla ja otetaan selvää asioista joita ei ennen ole tarvinnut juurikaan miettiä. Miehen puolikkaalle on asiasta koitettu puhua järkevästi ja aikuisten lailla, riitelemättä ja turhia toiveita herättämättä. Sydän pamppailee ja sanoo että tässä se on, ihan varmasti on. Ajatuskin siitä että menettäisin sen jollekin toiselle, puristaa ja tekee epämukavan, hätääntyneen olon. Pakko saada se.. Olo on kuin 16-kesäisellä ihastuksen edessä. Ja täytyy myöntää, mamma on hiukka ihastunut. Tänään on "treffit". Katotaan miten käy.. rakastunko.

Talon näyttö on iltapäivällä. Pitäkää peukkuja! ;)
Kivaa ja täpisyttävää sunnuntaita kaikille!


Mommy is very excited. Due of the pair of image and short text head is a mess.
Plans to spin in my head, it´s difficult to fall asleep at night, and when you wake up, it is the firstthign in your mind. I`m looking for information on the web and I'll find out about things not hitherto hadn´t just think about. With man we have talk with sensibly and like adults, not arguing. Heart is pumping and it says that there it is. Just a hought that to lose it to someone else, pressed by the innermost and causes uncomfortable feeling. I feel like a 16-years old in front of  a crush. I must admit that I´m a little bit in crush. Today is the date.. Will see how it goes .. Would I fall in love.

The showing of the house is in the afternoon. Keep your fingers crossed.
Fun and exciting Sunday to all!

lauantai 11. joulukuuta 2010

START GIVING



Joulu on antamisen aikaa. Pää kuumana mietitään kelle annetaan mitäkin ja juostaan laumassa kaupasta toiseen, ostetaan hienot joulupaperit jo kuukausia ennen joulua ja väännetään sormet verillä upeita paketteja. Kaikki hössötys yhden päivän (tai/ja illan) takia.
MUTTA. Tämä video muistuttaa siitä, että antaa voi vaikka joka päivä. Ja kaksimielisenä ihmisenä on pakko korjata etten tarkoita mitään "sellaista" ;)
Mut hienoa toimintaa Narayanan Krishnan! Olen melkein sanaton.

ps. Antamisesta puheen olleen, huomenna alkaa arvonta..

Christmas is the time for giving. I hope that this video remind that we can give even though every day. Great carign and giving Narayanan Krishnan! I´m almost speechless.

torstai 9. joulukuuta 2010

SNIIF

Nenä vuotaa. Liekö pöly, allergia vai päälle puskeva flunssa. Eilen illalla kyllä vuosi silmätkin. Ja siihen tiedän syyn. Me katottiin miehen kanssa koneelta Emmerdale. Sattuko kukaan lukijoista kattomaan? Jos katsoi, niin varmasti tietää mitä tarkoitan. Ja niille jotka eivät katsoneet kerrotakoon, että jaksossa käsiteltiin erittäin todentuntuisesti ja sydäntä särkevästi vauvan kuolemaa. Ihan kauheeta..
Mammaa puristi iso nyrkki sisältä päin ja vedet kihos silmiin tunnin aikana tuon tuosta. Jopa silloin kun vauvan rapakuntoiselle kummisedälle kerrottiin tapahtuneesta. Olisin varmaan itkenyt silmät päästäni koko tunnin ajan jos olisin ollut yksin, mutta miehen kanssa istuessa ja kahvia hörppiessä yritin kovettaa itteni vaikka mieskin huokaili vieressä ja voivotteli tosissaan. En oikein tiiä miks niin tein. Kai halusin välttää suuremman tunteen purkauksen joka ois eittämättä pulpahtanut pintaan jos mies ois alkanu halailemaan ja hyssyttelemään. Aina kun padot meinasi räjähtää, piilouduin kahvimukiin tai säntäsin katsomaan Noan leikkejä kulman taakse. Kahvinjuonti oli vaikeaa kun alahuuli väpätti. Oli myös vaikeaa hymyillä ja puhua normaalisti Noalle kun itketti kovin.

Tuon tunnin jälkeen olo oli surullinen ja raskas. Itketti edelleen, mut nieleskelin. Tunsin syyllisyyttä siitä, että olen joskus korottanut ääneni pojan kiukutellessa tai uhmatessa. Tunsin syyllisyyttä myös siitä, etten ole tarpeeksi usein osoittanut tai muistanut olla kiitollinen terveestä lapsesta ja kaikesta mitä hän on tuonut elämäämme.
Tiedän, ettei näkemäni ollut täysin fiktiota. Sellaisia perheitä, äitejä, isejä, mummoja, pappoja, siskoja ja veljiä sekä kummitätejä ja -setiä on ihan oikeasti olemassa, joilta on pieni ihminen lähtenyt liian aikaisin elämästä. Tunsin tuskaa heidän puolestaan enkä voinut kuin koittaa kuvitella miten raastavalta pienen menettäminen on heistä tuntunut ja tuntuu yhä. En toivo sitä kenenkään kohdalle. 

Omistan kaikille heille Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -biisin, joka saa minut itkemään. Aina.
Pidetään murusista huolta <3




Yesterday's Emmerdale section.. ouh! Mommy was in tears. It dealt with realism baby's death.
I was crying behind my coffee mug, and my unmarried man was moaning beside me. After that section I felt heavy and sad. I felt guilty that I ever raised my voice to Noa. And I also felt guilty that I don´t often enough show my gratitude to the fact that we have a healthy child.
I know that what I saw was not entirely fiction. Such families is really there who have lost their baby or a child. I'm really sorry for them. I can hardly imagine how they felt and still feel. I don´t wish it on anybody. 
I own all those people that song what makes me cry. Always.

CONFESSION


"Tunnustan", sanoi Kiki.
"Kiitos!" sanoi mamma, ja jatkoi tunnustamista seuraaville:

"I confess", said Kiki.
"Thanks!" mommy said, and continued confession to the following:

maanantai 6. joulukuuta 2010

X-MAS DEPS.

Joulu. Se on taas liian pian täällä. Tykkään kyllä joulusta ja ois ihana siivota huusholli lattiasta kattoon perheen voimin ja käydä hakemassa kuusi puhtaan tuoksuiseen kotiin, leipoa torttuja ja herkkuja pakastin täyteen ja askarrella maailman kauneimmat joulukortit kaikille sukulaisille ja ystäville. Ja kun kaikki olisi valmista, voisi kaikki läheisimmät ihmiset saapua läheltä ja kaukaa meille joulun viettoon. Käytäisiin joulukirkossa ja valvottaisiin myöhään syöden ja juoden ja paketteja aukoen. Kun kellään ei ois kiire minnekään. TOTUUS on kuitenkin toisenlainen, koska..
a) Olen toiveissani ja ajatuksissani jo niin jossain muualla, siellä omassa unelmieni talossa.
b) Johtuen kohdasta a) minua ei liiemmin kiinnosta laittaa täällä joulua. Ai miksikö? No siksi, että kaikki tuntuu eriparisilta ja väärän tyylisiltä, halvoilta ja nopeasti kyhätyltä, mikään ei käy keskenään eikä minua kiinnosta tehdä asialle tällähetkellä mitään. En kertakaikkiaan voisi edes keskittyä askarteluun.
c) Paperiperheen loppuvuoden budjetti on niin tiukka, ettei mitään uutta jouluista ole vara ostaa. Eipä toisekseen tee edes mieli ostaa tai tehdä itse, kun muutenkin yritetään tyhjentää komeroita entisistä roinista.
d) Alituiseen alleen piippivä isompi, sairas hauvamme erittää kaikkea muuta kuin jouluista tuoksua. Se masentaa eikä innosta kuuraamaan lattioita, koska sitä saa olla tekemässä koko ajan muutenkin.
e) Omat vanhempani eivät välttämättä ole kykeneväisiä saapumaan tämän vuotisen, harmittavan lyhyen joulun puitteissa tänne 500 kilsan päähän.

No onneksi edes toiset Noan isovanhemmat tulevat meille ihmettelemään Joulun ihmeitä. Ja pääsemme näillä näkymin myös Joulukirkkoon. Olen myös melko varma että pöytä notkuu herkuista, leivoin tai en. Varmasti valvomme pitkälle yöhön, rupattelemme, kuuntelemme joululauluja ja syömme itsemme kipeiksi. Uskon, että aika tekee tänäkin vuonna tehtävänsä ja joulumieli valtaa minutkin. Niin, vaikkei koti olekaan täydellinen tai kuusen alunen täynnä lahjoja. Huonomminkin voisi olla, joten olen onnellinen siitä kaikesta mitä meillä on ja jatkan haaveilua. Voi myös olla, että appiukko tempaisee ja vie meidät Kisikselle Hurstin tarjoamia leipiä voitelemaan, niinkuin vähän uhkaili. Se ois hienoa.


X-mas Depression is over me. I dream on a perfect Christmas.. A clean apartment, close relatives to us for Christmas, lots of treats and food, as well as the Christmas Church. The truth will be different, because..
a) I`m somewhere else, in my Dreamhouse, of course, where´s everything is perfect.
b) Because of the item a), I don`t care to put Christmas decoration and all that stuff here. I think that all we allready have are different pairs or the wrong style.
c)  The rest of the years budget is so tight, that we haven´t a spare to buy anything new, and I`m not intrested to do anything new because we allready have a lot of stuff in our closets and cause of the item a) also.
d) Our bigger and sick dog is peeing everywhere, so it doesn´t smell like a Christmas. I'm too tired to scrub floors, when I may do that all the time anyway.
e) My parents live about 500 km from here, so they don`t have the opportunity to come to us this Christmas. It´s so short. Unfortunately.

Noa's other grandparents, however, come to us, we go to Christmas church and are eating ourselves to ache. It is a certainty. However, I´m happy aboput what we have. It could have been worse.

lauantai 4. joulukuuta 2010

SILENCE

On hiljaiseloa pidellyt. Päiviä muutamia sitten vallinnut yleinen tekniikan parasta ennen päivä sai jatkoa heti perään. Mamman läppäri kosahti alkuanimaatioon eikä työpöydälle asti päästy vaikka mitä yritettiin. Selvä. Sinne meni taas kuvia, harakoille. Onneksi monista edellisistä ja nykyään liiankin tutuiksi tulleista koneiden "itsareista" on ottanut sen verran opikseen, että ulkoinen kovalevy on ahkerassa käytössä. 

Nytpä ollaankin sitten isin koneella näppäilty vuorotellen, isi kouluhommia ja mamma omia asioitaan. Ei oo vaan tänne blogiin tullut eksyttyä kun kaikki kivat inspis-sivutkin hävis suosikeista koneen myötä. Pöh. Ketuttaa moinen. Hyvä puoli on se, ettei tule oltua koneella niin paljoa, vaan vietetään äiti&poika-laatuaikaa, seikkaillaan lumisissa maisemissa nyt kun pakkasetkin hellitti vähäsen ja tehdään kaikkea kivaa. Eilen kyläiltiin Sulevilla, huomenna kirppistellään ja pipareitakin voisi leipoa joku päivä tässä. Jouluun on enää 20 päivää..


I´ve been quiet, because my computer is broken. It´s best before-day was some day ago, and now I`ve to use my partners laptop by turns with him, of course. It means a lot of mummy&boy-quality time and nice tinkering with him. There´s only 20 days to go to X-mas, so we`ve to bake some X-mas cookies also..

torstai 2. joulukuuta 2010

ONE and 9 MONTHS

Eilen, ensimmäinen päivä joulukuuta, tuli Noan ikämittarissa 11 kuukautta täyteen. Menee enää yksi kuukausi kun vietetään 1-vuotis synttäreitä, rakettien paukkuessa. Mamma voi vaan ihmetellä minne kulunut vuosi on kadonnut?! 

Olen hymy huulilla palauttanut mieleeni vuoden (ja yli) takaisia tunnelmia, mietteitä ja olotilaa, jota on edesauttanut Minna Kiistalan "Minä en sitten muutu" -kirja, jonka viime kirjastoreissulla nappasin. Voin lämpimästi suositella kaikille odottaville, jo lapsen saaneille sekä niille, jotka ovat olleet aina sitä mieltä etteivät ikinä hanki lapsia. Kirjan ihanan imelä, vaaleanpunainen kansi osui hyllyllä silmiini, silmäilin takakannen ja luin pienen otteen nopeasti ensimmäisenä sormiini osuvasta kohdasta. Siinä luki näin: "Rauhoitellakseni hermojani luin iltaisin narkkareiden ja alkoholistien haastatteluja. Hyvän odottajan pisteeni nousivat kohisten, kun luin miten riippuvuuksista kärsivät naiset myrkuttivät tietoisesti koko raskauden ajan sekä itseään että vauvaansa, mutta saivat silti kuin ihmeen kautta täysin terveitä lapsia." Olin myyty. Ajattelin ettei tämä kirja voinut olla sisällöltään niin imelä kuin ulkoasu antoi ymmärtää, joten nappasin odottavan äidin tunnustukset mukaani. Enkä ole katunut. Kirja on sisällöltään totuudenmukainen ja kaunistelematon, eikä nuo kirjoittajan ajatukset ja kokemuksetkaan kovin kauas omistani osu. Vähän kuin omaa päiväkirjaa lukisi.


Yesterday, Noa turned 11 months. Only one month when we celebrated the 1-year birthday. Where a year has disappeared?!
I've read Minna Kiistalas "I do not change" book with a smile and returned to me years (and more) back to the thoughts, feelings and state of affairs. There's a lot of the same thoughts and experiences as myself a year ago. I recommend it to all pregnant women, mothers after birth, and as well as those who think that ever going to make children. This book is truthful and in the raw, like you read your own diary.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...