keskiviikko 8. tammikuuta 2014

FOUR YEARS


Neljä vuotta.
Tuntuu kuin tuo aika olisi pikakelattu. Silloin vuoden vaihteessa saimme esikoisemme, ihanan Noa-pojan. Paljon on tuossa ajassa koettu ja opittu, itketty ja naurettu, tuskailtu ja ihailtu, koettu ylpeyttä ja välillä vähän punasteltukin. Itse olen tuossa ajassa opetellut äidiksi, epäitsekkääksi, muiden tarpeet pääasiassa etusijalle asettavaksi henkilöksi, joka pystyy tekemään tätä nykyä jo useampaa asiaa yhtä aikaa ja joka hoitaa itseään ja ihmissuhteitaan liian harvoin ja huonosti.
Mutta jos ei ota ei annakaan, kuten sanotaan - äitiys on opettanut minulle mielettömän määrän itsehillintää, sen on opettanut luopumaan ja jakamaan, ja ennen kaikkea se on opettanut rakastamaan.

Nyt odottelemme seuraavaa saapuvaksi. Uudenlainen arki ja elo odottaa ihan kulman takana. Jännittää hieman, myönnetään. Esikoisesta neljä vuotta ja kymmenen päivää myöhemmin hänen pitäisi saapua, eli ihan pian. Silläpä saattaakin käydä niin että täällä hiljenee hetkeksi. Tai ehkä hieman pidemmäksikin aikaa. Sen aika näyttäköön.
Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Seuraavaan kertaan!

/ / /

Four years ago we got our wonderful first child, Noa. Now we are waiting for the next to arrive, anytime.
So here it may become quiet for a moment. Lovely new year to everyone! To the next time then!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...