torstai 18. joulukuuta 2014

JOULU.


Syksy on ollut raskas.
Siihen on mahtunut loppukesästä saakka surua ja murhetta, huolta lähimmäisistä ja heidän jaksamisestaan, menetyksiä, vaikeita päätöksiä ja luopumista, sairastelua ja puolikuntoisuutta, lähimmäisen vakava sairaus ja huolta omastakin terveydestä, viikko sairaalassa ja kolme viikkoa lähes täysin petipotilaana. Syksy on kuljettu melkoisessa sumussa, pilkahdus valoa siellä täällä, mutta päivä kerrallaan, huoli harteilla nukkumaan mennessä, aamulla herätessä kiitollisena uudesta päivästä.

Tänä vuonna tautien riepotellessa perhettämme näin loppuvuodesta, on kaikki ylimääräinen tekeminen jäänyt tai jätetty tekemättä. Lääkärin määräys se.
Joulukortit jäi askartelematta - onneksi laatikoista löytyi edellisten vuosien valmiita jämiä viime tingassa lähetettäväksi, nekin riittivät vain kaikista läheisimmille ja tärkeimmille. Omatekoinen joulukalenteri ei tullut tänä vuonna kuuloonkaan vaikka niin olin suunnitellut - lapsi sai tyytyä kaupan suklaakalenteriin. Joulusiivous siintää vielä tulevaisuudessa - jos kunto antaa myöden. Leipomiset, kokkailu ja huushollin koristelu tehdään jos ehditään / jaksetaan, viime tipassa varmaan nekin ja vasemmalla kädellä. Joululahjahankinnatkin on vielä puolitiessään - onneksi lapsille, joiden juhla joulu on, on kaukaa viisaana onneksi tullut jo jotain hankittua.
Tänne kirjoittaminenkin ollut mielessä päivittäin, mutta aika ja voimat menneet tärkeimpiin ja niinpä kynnys aloittamiseen kasvanut, ja kun ei ole saanut aikaiseksi, alkanut ahdistaa tämäkin. Siksipä kovin hiljaista ollut täällä blogirintamalla..

Onneksi sukulaiset ja ystävät ymmärtävät tilanteen eikä myöhästyneistä tai saapumatta jääneistä korteista ja lahjoista tarvitse kantaa ihan niin suurta painetta, ja meille joulua viettämään saapuvat eivät odota vuosisadan joulutarjoilua eikä mäntysuovalta ja piparilta tuoksuvaa tupaa. Tehdään yhdessä joulun tuntu, tyydytään vähempään ja nautitaan siitä mitä on. Joulu on kuitenkin jokaisella sydämessä, jos antaa sen olla.

Paperiperhe hiljentyykin nyt joulun valmisteluun ja viettoon, ja palailee aalloille kun siltä tuntuu. 

Toivotan kaikille lukijoille ihanaa joulun aikaa ja onnekkaampaa uutta vuotta!

5 kommenttia:

Jenni/MeidänKoti kirjoitti...

Toivon todella sekä sinne teille että myös vähän meillekin onnekkaampaa tulevaa vuotta! <3 elämässä tuntuu välillä kasaantuvan liiankin kanssa. Onneksi lapsille riittää niin vähäkin ja itse nauttii siitä lasten ilosta. Rauhaisaa joulunaikaa!

NINNI kirjoitti...

Kiitos Jenni! Samoin teille ihanaa joulua ja onnenhetkiä ensi vuodelle! :) Lapset tekee joulun. Enää ei itsekään edes odota lahjoja, kunhan lapsilla on <3

Aniliini kirjoitti...

Oikein hyvää joulua teille ja kaikkea hyvää tulevaan uuteen vuoteen! Kohtahan nuo pikkuruiset täyttää jo viisi vuotta <3

NINNI kirjoitti...

No teille kanssa! :) Ja niinhän ne "pienet" täyttää! Apua, minne aika onkaan juossut?! Nyt "nautitaan" viiden vuoden uhmasta täysin siemauksin ;)

Anne kirjoitti...

Tämä vuosi on ollut monelle raskas - toivotaan seuraavasti parempaa. Oikein hyvää joulua sinne teille.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...