tiistai 22. lokakuuta 2013

THE KITCHEN STATUS, vol.2


Pieni päivitys keittiöstä.
Vielä on keskeneräisiä kohtia, mutta SE TOIMII!

Kuinka mukavaa onkaan saada vesilasinsa täyteen keittiön hanasta?
Tosi mukavaa! Ei tartte enää ravata vessassa täyttääkseen vesipullon, huuhtoakseen astiat tai pestäkseen kädet. Tulee juotua enemmän ja tasotkin ovat siistimmät kun rätin saa pestyä vieressä eikä tarvitse juosta toiseen päähän taloa. 

Tai kuinka paljon ergonomisempaa onkaan tiskata isossa ja oikeankorkuisessa altaassa?
Se on mahtavaa! Selkä kiittää. Surku vain sitä astiamäärää joka meni rikki posliinilavuaarissa tiskaamisen lomassa. Ikinä ennen ei olla niin paljon astioita rikottu kuin viimeisen reilun puolen vuoden aikana.

Ja kuinka luksusta onkaan omistaa taas tiskikone?
Superia! Se onkin hyrrännyt kolossaan asennuksen jälkeen lähes päivittäin. Sen käyttöönoton myötä ollaan kaivettu pikkuhiljaa esille koko astia-arsenaali, kun viimeiset puolivuotta vedettiin minimimäärällä kippoja ja lautasia, jotka tuntuivatkin olevan aina likaisena. Suurta tiskivuorta kun ei vaan tehnyt mieli tehdä, sattuneesta syystä.

Vielä olisi edessä laatoitusurakka, vetimien metsästys ja hyllyjen asennus, sekä valaisinten pohdinta ja kytkentä. Siinä samalla voisi sähkömieskin kytkeä yhdistelmälieden ja uuninkin toimintaan. Sitten olisi valmista. Voisi melkein juhlia..

Hana: Mora Cera 
Allas: Franke Maris

/ / /

Our kitchen is almost ready. Yippee! Kitchen however works and only some little things are waiting to be finished. Is so great to own a dishwasher again! And the big kitchen-sink. Super!

2 kommenttia:

Rouva P kirjoitti...

Iso huraa keittiölle!

NINNI kirjoitti...

Hurraa hurraaa! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...