Eilen oltiin pienissä häissä.
Kesä oli tilattu alkavaksi samana päivänä joten sää oli mitä loistavin ulkona pidettäville juhlille! Ihanat iloiset häävieraat, kaunis hääpari ja upeat puitteet ja herkut tekivät päivästä varmasti ikimuistoisen.
Mutta on se vaan jännä miten kaikki jää aina viimetinkaan..ainakin meillä.
Havahduttiin miekkosen kanssa tilaamaan juhlatamineet aivan liian tiukalla aikataululla - lienevät perillä vasta huomenna eli aivan liian myöhään. Häitä edeltävä päivä menikin paniikkiostoksilla ja perhedraaman ainekset oli käsillä. Hampaita kiristeltiin ja kompromissiratkaisuihin päädyttiin kun sopivaa retonkia ei löytynyt. Paniikissa ja paineen alla kelloa vilkuillen ja rahapussin nyörejä kiristellen ei aivotkaan enää toimi, vaan sitä ostelee ihan typeriä juttuja jotka voi kotona sovittaessa todeta heti toimimattomiksi yritelmiksi.
Ja sitten kuvioihin astui jälkiviisaus, kuten aina, liian myöhään sekin. Miksen tehnyt mekkoa itse? Miksen vain marssinut kangaskauppaan, valinnut sopivaa väriä ja surauttanut pukua itse? Ajatus ei antanut rauhaa vaikka kaupat oli tietystiy jo kiinni, joten menin penkomaan vuosia suljettuina olleita kangaslaatikoitani, ja sieltähän se löytyi - hyvin laskeutuva, hieman hohtava, rypistymätön polyesterikangas jota oli helppo ommella ja joka ei purkaannu vaikkei ompelisikaan. Täydellistä siihen hätään! Kiepautin kangasta ympärilleni ja muotoilin siitä mekon. Musta väri ei ollut ollut toivelistalla, mutta sai nyt luvan kelvata. Retonkia ommeltiin ja viritettiin vielä puolita öin, mutta valmista tuli ja se toimi koko päivän loistavasti. Miten ihanaa onkaan olla kun vaate on mukava päällä ja itselle niin sopiva kuin vain voi toivoa. Mieltä lämmitti myös kuulla sen olevan kaunis.
No, kun asut oli kunnossa ja neljän hengen kimpsut ja kampsut aamutohinassa autoon pakattuna, muistin kameran. Akkuhan oli tietenkin ihan finaalissa eikä sitä enää ehtinyt ladata, joten oli tyydyttävä kuvaamaan kännykällä - siinä sentään oli virtaa. Aika nopeasti tosin kävi ilmi ettei muistia ollut tarpeeksi. Iltaan mennessä olinkin saanut puhelimeni lukuisten kuvien poistojen ja uusien ottojen venkslauksen jälkeen niin jumiin, etten päässyt enää edes kuvagalleriaan. Kuvailu loppui omalta osalta sitten siihen.
Tiedättekö sen tunteen kun on lähtenyt kotoa ja jotain puuttuu muttet osaa sanoa mikä..? Tuo inha fiilis seurasi minua matkalla kirkolle, kunnes muistin että takki jäi kotiin. Perkules! Puolessa välissä matkaa moottoritiellä kiitäessämme takaisin kääntyminen ei tullut kysymykseenkään, joten ennen kirkkoa oli vielä ehdittävä vaatekauppaan. Kolttuni oli avoselkäinen ja hihaton joten kirkkoon ja illan viileyteen oli löydettävä jotain suojaa, ja löysinkin - kauniin puuterisen värisen bleiserin. Onneksi on ale-aika niin tuollaiset hätävarahankinnat eivät tunnu Tarkanmarkan-Martasta ihan niin pahalta.
Tänään on olo ollut sattuneesta syystä hieman nuutunut, mutta sitäkin onnellisempi.
Onnea M & J - ja kiitos bileistä!
