torstai 3. tammikuuta 2013

BUT HELLO, KITCHEN!


Sain tänään puhelun. Se koski keittiötämme.
Olemme suunnitelleet (ja odottaneet!) keittiöremontin aloittamista, käyneet jopa tilaamassa jossain mielenhäiriössä uudet kaapistot (joita nyt hieman mietimme..) ja pähkäilleet tulevan ja väistämättömän remontin arkeen vaikuttavia tekijöitä, kuten missä pestään astiat, missä keitetään kahvi, eletäänkö kuukausia mikroruualla? Nopeita päätöksiä ja pikaista toimintaa kaivataan nyt, kun kuulimme tänään että remontti alkaakin jo maanantaina! Siihen ei ole paljon aikaa, kun pitää viettää Noan 3-vuotis synttärit, pakata ja muuttaa nykyinen keittiövarustus olohuoneeseen, purkaa kaapistot, räjäyttää ulkoa kiviportaat ja raivata sisäänkäynti toiselle, käyttämättömälle ulko-ovelle, jonka edusta on toiminut varastona.

Vaikka visio tulevasta keittiöstä on ollut päässäni suhteellisen selvä jo pidemmän aikaa, on näin lähtölaukausta odotellessa alkanut mietityttämään mitä me oikeasti tarvitsemme, mikä toimii lapsiperheessä parhaiten ja mikä olisi meidän silmään kaunein ja ajattomin ratkaisu - niin, ja budjettiin sopiva.
Tilaamamme keittiön hinta on nimittäin alkanut kirveltämään. Se kirvelee vielä enemmän kun kuulee aiheesta keskusteltaessa muiden tarinoita parin tonnin keittiöistä, kun itsellä summa huikentelee lähes kymmenessä. Ja lisää suolaa haavoihin lisää tieto siitä, että tuohon hintaan olemme jo joutuneet tekemään aika monta kompromissiakin hintaa alas polkeeksemme. Niinpä tässä onkin viime viikkoina kierretty ahkeraan keittiökaupoilla kyselemässä, mittailemassa ja pähkäilemässä eri vaihtoehtoja. Mitään sopivaa vaan ei tunnu tulevan eteen. Kivan näköiset ja hintaiset ovat olleet huonolaatuisia ja läheltä katsottuna myös halvan näköisiä, parempilaatuiset ja käteen sopivat taas hinnaltaan lähes samassa jo tilatun kanssa.  
Alkujaan haaveilin kokopuisesta, mittatilauksena tehdystä keittiöstä, mutta oletin sen maksavan niin paljon, etttä voisimme jättää sen laskuista heti alkuunsa, edes kysymättä hintoja. Mutta nyt, kun olemme asuneet talossamme jo vuoden päivät, ja lukuisia keittiökauppoja kierrettyämme ja -esitteitä plärättyämme, alkaa tuntumaan siltä, ettei meidän pidä tehdä kompromisseja, vaan keittiöön pitää satsata ja siitä pitää saada juuri sellainen kun haluaa ja mikä vastaa omia tarpeita. Maksoi mitä maksoi.
Mutta ottaakko valmis paketti tehtaalta vai kutsua puuseppä kylään? Varsinainen dilemma.

/ / /

Our kitchen renovation begins on Monday. Eek! Heavily to do before that.
We yet thought about cabinets, should we order ready package from the factory or invite the carpenter to visit us?

8 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Meillä on puusepän tekemä keittiö, mistään ei tingitty, enkä mihinkään vaihtais. Saatiin sitä, mitä haluttiin. Voin vain suositella!

Anonyymi kirjoitti...

Me saatiin isolta (isoimmalta?) toimittajalta laadukas keittiö puoleen hintaan alkuperäisestä tarjouksesta tiukalla tinkaamisella/kilpailutuksella. Eka hinta oli ihan kamala, lopullinen jo samoissa halvimpien kanssa ja tuotteesta ei tingitty. Myyjän puheista ymmärsin, että vain loppuvuodesta heillä on tällainen mahdollista. Tsemppiä päätökseen äläkä tingi unelmasta! :)

Suki kirjoitti...

Meille tuli puusepältä, kun tila oli niin haasteellinen eikä kokonaisuutta olisi saanut standardeista kuiteskaan tai ainakin olisi jotain koloja varten pitänyt saada puuseppä kylään. Ei ollut hinta peloista huolimatta päätä huimaava, veikkaan että joku valmiskeittiö olisi mennyt kyllä samoihin. Onnea remppaan, se suihkussa tiskaaminen on ihan hauskaa muutaman kerran :)

Anonyymi kirjoitti...

Me onneks tehtiin se jo vuosi sitten. :) Tiskattiin vessassa, jääkaappi eteisessä, mikro olkkarissa.. Mut tulipahan tehtyä vauhdilla! Oli vaan yllätys, kuinka paljon noissa hinnoissa on ilmaa.

NINNI kirjoitti...

No voi vitsi kun ei älytty viime vuoden puolella alkaa tinkimään. Saa nähdä miten näin alkuvuodesta käy ;)

NINNI kirjoitti...

Joo se on kivaa, suihkussa tiskaaminen. Tai lavuaarissa. Not. Eikä se uuniton elokaan kovin pitkään maistu. Mikrosapuskat ja keittoruuat tulee tutuiksi ;)

NINNI kirjoitti...

No voi vitsi kun ei älytty viime vuoden puolella alkaa tinkimään. Saa nähdä miten näin alkuvuodesta käy ;)

NINNI kirjoitti...

No voi vitsi kun ei älytty viime vuoden puolella alkaa tinkimään. Saa nähdä miten näin alkuvuodesta käy ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...