tiistai 10. toukokuuta 2011

WITHOUT A PHONE

Eilen oli taas se päivä, kun mikään ei mennyt kauhean putkeen. Tai no, jää nähtäväksi josko edes itse päätapahtuma tuottaisi positiivisen tuloksen. Kävin nimittäin työhaastattelussa - tunnin myöhässä! (kiitos klo. 17 ruuhkat ja väliin jääneet bussivuorot).

Myöhästymisestä (aargh!) johtuvan häpeän ja ärsytyksen lisäksi päivä huipentui siihen kun ikivanha luurini sanoi itsensä irti. Miks just nyt kun tärkeät ihmiset voivat tavoitella?! Hyvin se kyllä kesti, vanha kun oli ja kotimainen, paljon kovia kokenut sitten Noan syntymän - ei mennyt päivääkään ettei se olisi tippunut lattialle tai heitetty sinne, tai ettei sillä olisi hakattu pöytää tai jotain muuta kovaa. Sitä on myös pidetty suussa. Ainut varsin todennäköinen kokemus siltä jäi väliin - wc-pönttö! Sinnekin se varmaan ehtii kun pääsee nyt ihan virallisesti Noan puhelimeksi. Sillä on kiva ukille soitella - voi höpöttää mitä sylki suuhun tuo eikä kukaan keskeytä :D

Pakon sanelemana sain vihdoinkin aamulla raahattua itseni huoltopisteelle ja nakattua uudemman puhelimeni hoitoon. Siitäkin ehti kulumaan jo puolisen vuotta kun se tilttasi. Tässä näkeekin miten aikaansaava osaan välillä olla. Viikko pitäisi malttaa odottaa että saisi omansa takaisin.. Mut onpahan vaan orpoa ilman kalikkaa! Ihan ku ois varastettu kello ja puhelin.. Toisaalta myös nautittavan rauhallista, kun kukaan ei keskeytä eikä rimpauta "huonolla hetkellä".

Tämmöisessä tilanteessa sitä antaa itselleen luvan haaveilla uudesta puheluvälineestä vaikka entinenkin kytkyluuri lojuu jossain muiden tuomittujen joukossa ja monestiko sitä on tullut luvattua etten enää ikinä ota kytkyjä. Sitten sitä ollaan kohta taas pari vuotta naimisissa - ensimmäinen ½ vuotta menee kuherrellessa ja yhteiseen arkeen totutellessa, seuraavat ½ vuotta arkisasti tökkien ja loppuaika meneekin sitten vaihtelevissa tunnelmissa, viha-rakkaus-suhteessa puolikuntoisen palikan kanssa. Tällähetkellä haaveilen kuitenkin tuosta valkoisesta htc:stä. Liekkö sitten mimmonen..?

I don´t have a phone. It`s totally broken! It feels like I would have been robbed and I`M like an orphan without it. Buuaah!

3 kommenttia:

RuusuLiisa kirjoitti...

No kökkö..
onko tuo htc:n desire? Jos on niin mulla on sama mustana. Tai sain äiteenpäivälahjaksi kun 6 vuotta vanha nokia sanoi sopimuksen irti. Ensi päivien perusteella aika pähee peli, jopa minä osaan käyttää. Tosin tekee mieli räplätä luuria koko ajan.

NINNI kirjoitti...

Juu, samainen vekotin tuo tais olla. En oo ite ehtiny syventymään tarkemmin noiden toimintoihin ja mahdollisuuksiin mut positiivista vaan tähän asti kuullu htc:stä yleensäkin. Pitää ehkä oottaa entisen kytkyn loppumista ja satsata sitten johonkin tommoseen niin pääsee kans leikkimään sillä :) <3

//visuaalisestivaativa// kirjoitti...

Mä kävin eilen juuri kuulemassa vähän lisää näistä HTC:n uutuuksista ja aika huikeita toimintoja ja oivalluksia näkyi. :) Itse haaveilen tosin enemmän siitä tabletista mutta saa nyt nähdä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...