IHANIA LUKUJA

Viime päivinä on eri medioissa väläytelty lukuja asumisen minimimenoista erikokoisissa perheissä. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan yksin elävä, alle 45-vuotias pärjäisi kuukaudessa asumis- ja liikennekulujen jälkeen n. 600 eurolla, jonka pitäisi riittää kaikkeen välttämättömään, tavaroihin ja palveluihin. Jos taas on yli 65-vuotias yksineläjä, raapaistaan tuosta summasta satanen pois. Uskoisin että tuon ikäisellä ei välttämättä mene rahaa enää niin paljon esim. vaatteisiin, mutta vastaavasti taas enemmän palveluihin ja lääkkeisiin. Kovinkaan suuri joukko tuon ikäisiä ei enää ole työelämässä vaan elelee eläketuloilla, jotka harvoilla on kovin kehuttavat. Nuorempi aikuisväestö taasen on nelivitosina vielä usein töissä, uransa huipulla kenties, on palkkatuloja eikä sairauksia/vaivoja vielä välttämättä ihan kauheasti, joten mielestäni on väärin että yksin asuvan vanhustten pitäis teoriassa pärjätä vähemmällä.

No, sitten pääsenkin ryhmään "Lapsiperheet", alueelle josta itse tiedän eniten. Kyseisen tutkimuksenmukaan nelihenkisen lapsiperheen minimimenot olisivat 1500 euroa kuukaudessa. Tuohonkaan summaan ei siis ole laskettu asumis- eikä liikkumiskuluja. Tuon summan on laskettu kattavan kuukauden sapuskat, vaatteet, kodin tavarat ja laitteet, vapaa-aika sekä terveys- ja hygieniakulut. Voi pojat! Jos tulisi vielä joskus sellainen kuukausi että asunnon lyhennyksen jälkeen jäisi käteen tuon verran "ylimääräistä", niin hyppisin varmasti kattoon ja kiljuisin onnesta. Ja vaikka siitä lyhentäisi opintolainatkin, jäisi siltikin vielä ainakin tonni käteen. Jumankekka! Sillä ostelisi jo kummasti kaikkea kivaa kotiin ja päälle, kävisi kampaajalla ja kauneushoitoloissa kuukausittain ja söisi ulkona  ainakin kerran kuussa. Mutta ei, se ei ole todellisuutta lapsiperheissä, ei edes kolmihenkisissä.

Eilen illalla isin kanssa nopsaan laskettiin että meillä jää n. 500 euroa elämiseen. Niin, tuon 1500 euron sijaan. Mamman ns. "tulot" menee opinto- yms.lainojen lyhennyksiin ja pikkumaksuihin, eikä riitäkään, vaan aina jokin isompi maksu laahaa hieman perässä. Inte kiva. Ja nyt kun mamma jäi virallisesti kotiäidiksi, tippuu tulot vielä vähän entisestäänkin. Tottakai voisin periaatteessa mennä myös takaisin töihin, mutta halusin jäädä kotiin hoitamaan pojua ja kotia. Siihen oli kaksi syytä. Ensinnäkin haluan omin silmin nähdä mitä lapseni tekee ja miten kasvaa ja kehittyy ja nauttia vauva- ja taaperoiästä. Ja toiseksi vaikka menisinkin töihin, menisi palkastani iso siivu hoitomaksuihin, laskelmiemme mukaan se ns. käteen jäävä osa. Joten plus miinus nolla, sanoisin.

Ollaan onneksi perusterveitä ja meillä on oma (pankin) koti. Ollaan ihan onnellisia näinkin, vaikkei käydä ulkona syömässä tai ostella kotiin uusia tavaroita ja laitteita, käydä parturissa eikä kampaajilla, kosmetologeista ja manikyyreistä puhumattakaan, saati elokuvissa. Hankitaan mitä on pakko, ja sekin käytettynä jos vaan mahdollista, yritetään tehdä ite mitä vaan voidaan, kaikessa yritetään säästää. Kauheeta kituuttamistahan tää välillä on, mut säästämiseenkin tottuu. Siitä on tullut melkeinpä elämäntapa.

Omassa elämäntilanteessa ei voi kuin toivoa että  nuo palkkaansa jatkuvasti ylöspäin hilaavat päättäjät tajuaisivat joskus säästää oikeissa kohteissa ja jakaa rahaa järkevästi niille ketkä sitä pitkäkatseisesti eniten tarvitsevat. Olisi nimittäin kiva kuluttaa enemmän ja pyörittää sillä tavoin omalta osaltani Suomen rattaita. Mutta nyt on tyydyttävä vain työntelemään niitä. Muuhun ei ole varaa.