tiistai 21. syyskuuta 2010

PIKKUPERHELOMA

Hui hai kun aika juoksee! Jo viikko edellisestä postauksesta!
Mamma on ollut hieman aikaansaamaton ja osan aikaa koneen ulottumattomissakin.
Paperi-perhe oli nimittäin torstaista sunnuntai-iltaan Savossa kun isillä on viimeinen isyysviikko käynnissä. Käytiin paitsi sukulaisissa kyllästämässä itteämme kahvilla, myös kirppiksillä ja kunnon torimarkkinoilla. Mitään ei tosin ostettu vaikka lakut ja pari pärekoria oiskin houkuttanut..

Kirppislöydöt oli aika niukat, mut sitäkin kivemmat. Isi sai itselleen Arvotexin mustan vintagetrenssin syksyyn ja kevääseen. Ihan on kuin uusi! Noa-pojalle löydettiin jonkun neuloma sinivalkoinen villatakki. Ja mamma ei saanu mitään. Mut mammallapa kävikin hyvä mäihä! Saatiin nimittäin nuo 8 euron ostokset ilmaiseksi. Tai itseasiassa meille maksettiin niistä 2e! Huomasimme vasta liikkeestä lähdettyämme että kassa-mummeli antoi meille väärin takaisin. No ei tietenkään menty enää takaisin, sen verran harvoin onni suosii. Ollaan ihan kauheita, tiiän. Heh.

Kiva oli viettää aikaa perheen kanssa, nähdä harvinaisempia sukulaisia ja nauraa pitkästä aikaa mahat kippurassa, saunoa kunnon saunassa, istua aamulla valmiiseen pöytään ja nukkua hyvin raittiista maalaisilmasta pökertyneenä.



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...