Lauantaina meillä pidettiin mummeille ja kummeille Noan synttärikemut. Leivottiin iskän kans Barbapapa-kakku, tai yritettiin ainakin ihan tosissamme. Kakku oli ensimmäinen (ja varmaan viimeinen) jotain esittävä marsipaanipäällysteinen tekele mitä kumpikaan oli eläissään tehnyt, ja lopputulos on kyllä juuri sen näköinen! Lopputulokseen vaikutti kyllä kiirekin, kun koristelu jätettiin viime tinkaan ja marsipaani loppui yllättäen kesken ja sitä kaupasta odotellessa kello juoksi liian nopsaan. Hiki otsalla ja kaulin kädessä otettiin sitten vieraat vastaan. Onneksi Noa ehti hieman puristella ja läpytellä kakkua ennenkuin vieraat näkivät sen ihan läheltä, joten kritiikin osuessa kohdalle olisimme voineet syyttää lasta. Heh!
Synttäripukki toi Noalle kaikkea kivaa ja tarpeellista, mm. Baby Björnin korokejakkaran, vaatteita ja Duploja. Nyt alkaa leluja olla jo niin paljon, että mamman pitää lähteä metsästämään jokin kiva lelukori olohuoneeseen ja/tai Noan huoneeseen. Mutta paras lahja taisi olla kävelyn oppiminen, niin pikku-herran kuin vanhempienkin mielestä. Eteenpäin, sanoi mamma loskassa.
Last Saturday we celebrated our 1-year birthday with the closest family. We tried to bake a cake with daddy, the first one (and the last one), which makes some character with a marzipan shell, and the result is lookinglike it too. Fortunately, Noa patted and squeeze the cake before the guests have time to see it close, so if the criticisms hit, we could blame the child. Hah!
Noa gets although what kind of fun and useful gifts, like a Baby Björns podium, clothes and Duplos. Now we have so many toys that I need to start looking for a toy baskets. But maybe the best gift was learning to walk, of all view. Forward, said the mother in the slush.
